Kultsan uudenvuoden disko
Vuodenvaihteessa Kultsa muuttuu suureksi bilekompleksiksi, jonka lukuisissa saleissa ja baareissa juhlitaan kaupungin parhaiden DJ:den ja suosituimpien klubien tahtiin.
Viime vappuna loppuunmyydyssä vappudiskossa ilakoi yli kaksi tuhatta juhlijaa. Vauhdikasta humua, ystäviä, tanssia, bileitä ja baareja on luvassa jälleen talon täydeltä.
Ikonisessa Aalto-salissa Beyoncé-bileistä tunnettu ja Anna Brotkinin luotsaama Icons Club villitsee millenniumin bailuhiteillä. Lauantaidiskossa DJ:t Erkko, Luna ja Harvest nostavat bileet kattoon alkuperäiseen Ladi-meininkiin palaavalla spessukeikalla, jossa yleisö pääsee tanssimaan lavalle.
Klubisuosikki Guilty Pleasures viettelee kiellettyihin nautintoihin KULTissa. Peilisalissa fiilistellään Tero Männikön neljän tunnin italodisko-putkessa. K-30 Clubin tanssilattialla sykkivät kasarin ikisuosikit.
Kultsan bileitä tahdittavat niin ikään Turun Dynamon vakitanssittaja DJ Kolkka, Karkkiautomaatti-yhtyeen ja Radio Helsingin legenda Sami Häikiö, mm. Kaikusta ja Siltasessa tuttu DJ Palmu, ysäriräpin ja R&B:n erikoismies Vesa Korkkula sekä Limbon kaltaisten baarien tyylitaituri DJ Lene.
Keskiyöllä Aalto-salissa lasketaan sekunteja ja siirrytään vuosikymmenen toiselle puoliskolle. Kultsan baareissa on tarjolla iltaan sopivia herkkuja ja kuplivia juomia.
Icons Club: Millennium Party / Lauantaidisko: NYE Special / Guilty Pleasures / Tero Männikkö (Italo Disco) / K-30 Club: 80s Party / DJ Kolkka / DJ Palmu / DJ Sami Häikiö / DJ Vesa Korkkula / DJ Lene / yllätysohjelmaa, useita saleja, bileitä ja baareja
Muutokset mahdollisia.
Kultsan uudenvuoden disko
Ti 31.12.2024
Kello 20–03
Liput Lippu.fi
Early Bird liput 20 € ( tilausmaksu alk. 1,50 €). Hinta voimassa 30.11.2024 asti. Lippuja on rajoitettu määrä.
Peruslippu 25 € ( tilausmaksu alk. 1,50 €)
K-18
Tapahtuman järjestäjät:
K-30 Club
Kulttuuritalo
https://kulttuuritalo.fi/tapahtuma/kultsan-uudenvuoden-disko/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































