Vapaat Vibat -taidenäyttely Metropoliassa
Taide- ja mielenterveysjärjestö Taiteen Sulattamolla käynnistyi syyskuussa 2024 taiteellinen ryhmätyöskentely, jossa mielenterveystoipujat työstävät teoksia taidenäyttelyyn. Projektin virallinen nimi ja teema on valikoitunut yhdessä osallistujien kanssa sen pohjalta, millaisia teemoja he ovat kokeneet tärkeäksi.
Projektissa on työstetty teemoja, jotka nousevat osallistujista taidetyöskentelyn aikana liikkeen, kuvan ja kirjoittamisen kautta. Osallistujien henkilökohtaiset teemat yhdistyivät ryhmäprosessin myötä yhteiseksi kattoteemaksi: ”irti päästämisen vapaus” ja näyttelyn nimeksi äänestettiin “Vapaat Vibat”. Ekspressiivisessä taidetyöskentelyssä ei pyritä tuottamaan tietyn näköistä lopputulosta, vaan heittäydytään luovaan prosessiin. Tämä menetelmä on inspiroinut osallistujia pohtimaan irti päästämistä elämässä eri tavoin – odotuksista, huolista, stressistä, ahdistuksesta, vanhoista muistoista ja kokemuksista irti päästämistä. Sen vaikeutta ja toisaalta siihen liittyvää vapauden tunnetta. Moni ryhmään osallistunut on kertonut saapuneensa paikalle stressaantuneena, ahdistuneena tai uupuneena, mutta luova yhdessä tekeminen, arkisista asioista hetkeksi irti päästäminen, on tuonut helpotusta, eli “Vapaat Vibat”. Taidenäyttelyssä on nähtävillä audiovisuaalista, maalaus- sekä tilataidetta.
Taidenäyttely on avoinna Metropolian aukioloaikojen mukaisesti: ma-pe klo 7:30–21, la klo 10–17. Poikkeavat joulunajan aukiolot 23.-31.12. klo 8-16. Näyttely on suljettuna 24.-26.12., 28.-29.12., 1.1. sekä 6.1. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Osa taiteilijoista on paikalla kertomassa omista teoksistaan to 12.12.2024 klo 14-16. Tilaisuus on kaikille avoin. Lämpimästi tervetuloa!
https://taiteensulattamo.fi/vapaat-vibat-taidenayttely-metropolian-myllypuron-kampuksella-11-12-2024-23-1-2025/
https://www.facebook.com/events/1117218103127197/1117218149793859
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































