Pormestarin itsenäisyysjuhla neljäsluokkalaisille
Helsinkiläiskoulujen neljäsluokkalaiset kutsutaan vuosittain pormestarin isännöimään itsenäisyysjuhlaan. Jokainen oppilas saa Messukeskuksessa tanssittavaan juhlaan henkilökohtaisen kutsukortin pormestarilta. Juhlat järjestetään vuosittain ennen Suomen itsenäisyyspäivän viikolla.
Juhlaan on kutsuttu kaikkien helsinkiläiskoulujen neljännet luokat, nyt koronan aiheuttaman poikkeuksen takia myös viidennet, joten vieraita on jopa 13000. Messukeskukseen siirtyneet juhliin saapuu suuri määrä oppilaita, joten ulkopuoliset pääsevät tunnelmaan vain kotikatsomoistaan striimin välityksellä. Juhlaan on kutsuttu kaikkien helsinkiläiskoulujen neljännet luokat, nyt koronan aiheuttaman poikkeuksen takia myös viidennet, joten vieraita on jopa 13000.
Pormestari pitää vierailleen puheen, jonka jälkeen kuullaan juhlaväen edustajien puheenvuorot sekä suomeksi että ruotsiksi. Tunnelmaa nostatetaan yhteisellä Maamme-laululla, jota Kaartin soittokunta säestää.
Lapset ovat valmistautuneet itsenäisyysjuhlaa varten opettelemalla perinteisiä tansseja ja juhlaan kuuluvia käytöstapoja. Tanssiaskeleiden muistamista helpottaa lavalla tanssiva pari, joka ohjaa tanssit. Kaartin Soittokunta vastaa juhlien sisääntulo- ja tanssimusiikista. Tilaisuuden juontavat Anna Norros ja Paul Uotila. Vieraita ovat tervehtimässä pormestari Vartiaisen lisäksi apulaispormestari Johanna Laisaari ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas.
Seuraa juhlaa suorana Messukeskuksesta
viidesluokkalaisille 7.12.2023 klo 10 täällä
viidesluokkalaisille 7.12.2023 klo 14 täällä
neljäsluokkalaisille 8.12.2023 klo 10 täällä
neljäsluokkalaisille 8.12.2023 klo 14 täällä
Perinteisen osuuden jälkeen lavalle nousee tähtiartisti, joka säilyy salaisuutena juhlapäivään asti. Juhlan tähtiartistia säestää hänen oma bändinsä.
Juhlien valovoimaiseen esiintyjäkaartiin ovat kuuluneet viimeisten vuosien aikana Krista Siegfrids, Molly, Elastinen, JVG, Mikael Gabriel ja Ellinoora.
Juhlaloistoa kouluarjen keskelle
Isäntien kättelyn jälkeen lapset pääsevät tutustumaan juhlatiloihin ja maistamaan keittiömestari Markku Luolan ja Finlandia-ravintolan yhdessä suunnittelemia suolaisia ja makeita herkkupaloja. Circus Helsinki viihdyttää juhlivia neljäsluokkalaisia vieraiden saapuessa taloon ja jonottaessa kättelyyn.
Pitkä perinne
Pormestarin itsenäisyysjuhla sai alkunsa ylipormestari Eva-Riitta Siitosen aikana hänen ajatuksestaan. Siitosen mielestä oli tärkeää tuoda koululaisten arjen keskelle juhlatunnelmaa. Ensimmäiset lasten itsenäisyysjuhlat järjestettiin vuonna 1997. Ylipormestari Jussi Pajunen ehti isännöidä juhlia 12 kertaa ja luonnehti tilaisuutta työvuotensa ehdottomaksi kohokohdaksi.
Tapahtuma on vuosittain kerännyt myös kansainvälistä huomiota.
Voit tutustua juhlan tanssityyleihin täällä
Kuva: Kimmo Brandt / Helsingin kaupunki
https://www.hel.fi/fi/uutiset/jopa-13-000-neljas-ja-viidesluokkalaista-juhlii-pormestarin-itsenaisyysjuhlissa-messukeskuksessa
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.









































































