Jaakko Kulta
Hinta: 23
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Jaakko Kulta Tavastialle tammikuussa!
Taiteiden yönä täydelle Tavastialle esiintynyt Jaakko Kulta palaa takaisin 24.1.2025. Keikan lipunmyynti alkaa klo 11:00.
Jaakko Kulta ammentaa orgaanisiin pop-kappaleisiinsa inspiraatiota vanhemmasta suomirockista. Artistin kitaravetoiset kappaleet nojaavat tarkkanäköiseen kerrontaan parikymppisen elämästä sekä tarttuviin, ajattomuutta huokuviin melodioihin. Nämä elementit näyttäytyvät myös artistitulokkaan livessä, joka kuljettaa kuulijat itsevarmasti läpi koko tunneskaalan aina sydänsuruista hetken hurmokseen.
Jaakko Kullan läpimurto käynnistyi heti artistin ensimmäisellä singlejulkaisulla Warner Musicin kautta joulukuussa 2023. Suoraan Spotifyn 3. sijalle noussut platinarajan rikkonut Huone-single kasvoi vuodenvaihteen isoimmiksi hiteiksi ja nosti Jaakko Kullan Ylex:n Läpimurtolistalle. Artistin menestystarina jatkui läpi kevään suurta ylistystä keränneiden klubikeikkojen ja singlejulkaisujen myötä. Jaakko Kullan vetovoimaisuuden osoitti myös toukokuun alussa julkaistu Norjalaista puuta -single, josta syntyi vuoden suurin kotimainen TikTok-trendi ja nousi Spotifyn 3. kuunnelluimmaksi kappaleeksi.
Keikka on K18
https://www.tiketti.fi/jaakko-kulta-tavastia-klubi-helsinki-lippuja/102098

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.