Will Funk For Food: A Fistful of Funk
Kahden livemuusikon säestämä esitys käsittelee miesten välistä ystävyyttä ja maskuliinisuuden teemoja absurdin teatterin, leikin, huumorin ja virtuoosimaisen katutanssin avulla.
Teoksessa seurataan viittä cowboyta eeppisellä tehtävällä aavikolla. Siellä 1970-luvun funk-tanssi yhdistyy näytelmäkirjailija Juho Keräsen tekstiin, jonka inspiraationa on Sergio Leonen lännenelokuvien toksinen machismo ja hypermaskuliinisuus.
Locking on 1970-luvulla Yhdysvaltain länsirannikolla afrikkalaisamerikkalaisten keskuudessa syntynyt tanssityyli, jolle ovat ominaisia terävät tauot, groovaavat askeleet ja akrobaattiset temput. Esityksessä syvennytään yhteen lockingin keskeisistä elementeistä: characteriin eli persoonallisuuteen. Hahmojen ja leikin kautta esitys tutkii vaihtoehtoisia maskuliinisia ilmaisuja ja esittelee samalla kunkin tanssijan ainutlaatuista tyyliä ja persoonaa.
Vuonna 2008 perustettu Will Funk For Food on yksi Euroopan tunnetuimmista katutanssiryhmistä, joka on voittanut useita mestaruuksia ja esiintynyt kansainvälisesti Euroopassa ja Japanissa. A Fistful of Funk on ryhmän ensimmäinen koko illan näyttämöteos ja uraauurtava lajissaan.
Kesto 1 h 15 min, ei väliaikaa
Suositellaan yli 10-vuotiaille
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agjxphd6aa
https://fb.me/e/6bVSmnV47
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































