Azealia Banks
Amerikkalaisartisti Azealia Banks saapuu klubikeikalle Helsingin Ääniwalliin. Harlemista lähtöisin oleva räppäri ja laulaja on nähty Suomessa aiemmin ainoastaan kerran, vuonna 2017.
Vuoden 2011 debyyttisinglellään 212 välittömästi maailmanmaineeseen nousseen Azealia Banksin musiikissa moderni rap ja r&b kohtaa elektronisen klubimusiikin suuntaukset housesta Berghain-tyyliseen teknoon lukuisien samplejen ja tuottajakollaboraatioiden ansiosta. Räiskyvästä persoonastaan ja roiseista lyriikoistaan tunnetun artistin esikoissingleä on kuvailtu mm. Rolling Stonessa ja Billboardissa yhdeksi koko viime vuosikymmentä määrittelevistä kappaleista. Räppäämisen ohella Banks tekee vaikutuksen sielukkaalla lauluäänellään, jota on verrattu mm. Whitney Houstoniin ja Mariah Careyhin.
Broke with Expensive Taste -albumin ja sitä seuranneiden mixtapejen jälkeen tuoretta julkaisua pitkään valmistellut Banks nauttii tällä hetkellä uudesta nosteesta. Syksyllä hänet nähtiin loppuunmyydyllä Britannian kiertueella, jonka raakaa ja itsevarmaa toteutusta ylistettiin mm. The Guardianissa.
https://www.instagram.com/azealiabanksforever/
https://www.tiketti.fi/azealia-banks-aaniwalli-helsinki-lippuja/106512
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































