Smokie
Vuonna 1975 esikoisalbuminsa julkaissut Smokie on uransa aikana myynyt kymmeniä miljoonia albumeita maailmanlaajuisesti ja yhtyeen kappaleet ovat nousseet listoille monissa maissa. Koukuttavista melodioistaan ja tarttuvista lauluharmonioistaan tunnettu yhtye muistetaan mm. hiteistään Living Next Door to Alice, If You Think You Know How to Love Me, Don’t Play Your Rock ‘n’ Roll to Me, I’ll Meet You at Midnight, Lay Back in the Arms of Someone, Mexican Girl ja For a Few Dollars More.
Parhaillaan liki loppuunmyydyllä Australian kiertueella oleva brittiyhtye keikkailee yhä aktiivisesti ympäri maailmaa. Maineikas brittiyhtye on esiintynyt loppuunmyydyillä kiertueilla peräti neljänä vuosikymmenenä: 1970-, 1980-, 1990-luvuilla sekä 2020 -luvulla. Smokien kokoonpano on kokenut muutoksia viimeaikaisten maailmantapahtumien sekä yhtyeen perustajajäseniin lukeutuvan basisti Terry Uttleyn menehdyttyä joulukuussa 2021.
Bändin solistiksi ja komppikitaristiksi on kiinnitetty aiemin The Sweet-yhtyeen keulakuvana toiminut Pete Lincoln. Terryn saappaisiin on astunut Smokiessa vuodesta 1988 soittaneen Martin Bullardin poika Luke Bullard, joka soittaa yhtyeessä nykyään bassoa ja laulaa taustoja. Yhtye kertoo Terry Uttleyn perustaman Smokien perinnön elävän ja toivottaa yleisön tervetulleeksi mukaan matkalle.
https://www.lippu.fi/artist/smokie/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































