The Game
Yhdysvaltojen länsirannikon merkittävimpiin rap-artisteihin lukeutuva The Game saapuu Suomeen albuminsa 20-vuotisjuhlavuoden kiertueellaan! Kalifornian Comptonista kotoisin oleva artisti nousee lavalle Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 29.3.2025.
The Game nousi maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen vuonna 2005 debyyttialbumillaan The Documentary, joka saavutti heti listojen kärkisijat ja myi miljoonia kappaleita. Dr Dren tuottamalla albumilla kuullaan mukana vierailemassa mm. Eminem, 50 Cent, Nate Dogg ja Mary J Blige. Yhdysvaltojen albumilistan ykköseksi nousseen levyn hitit, kuten How We Do ja Hate It or Love It, nostivat The Gamen hiphopin huipulle ja vakiinnuttivat hänen paikkansa genren kiinnostavimpien nimien joukossa.
Debyyttialbumia seuranneet lukuisat menestysalbumit, kuten Doctor’s Advocate, LAX, The R.E.D. Album ja Born 2 Rap, ovat jatkaneet The Gamen voittoisaa matkaa genren huipulla. Hän on tehnyt myöhemmin urallaan yhteistyötä mm. Kanye Westin, Lil Waynen, Ty Dolla $ignin, 2 Chainzin, ASAP Rockyn ja Ice T:n kanssa.
The Gamen vaikutus länsirannikon rap-skenessä on kiistaton ja hän on myös inspiroinut genren nuorempia artisteja, jättäen pysyvän jäljen koko hiphop-kulttuuriin. Artistin viimeisin studioalbumi Drillmatic – Heart vs. Mind julkaistiin vuonna 2022 ja se nousi ilmestyessään Yhdysvaltojen rap- ja hiphop-albumilistan kärkikymmenikköön.
https://kulttuuritalo.lippu.fi/event/The-Game/151148/350418/details
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































