Kult Live: The Moontwins (levyjulkkarit)
The Moontwins syntyi vuosikymmeniä Eurooppaa ja kotimaataan Suomea menestyksekkäästi kiertäneen rockyhtye 22 Pistepirkon uran loppumetreillä. PK pohti valintojen risteysasemalla tosiolemustaan muusikkona ja biisintekijänä, ja oivalsi: hän haluaa ominaisen soundinsa mukaan haitarin!
Tunnettu haitaristi Kimmo Pohjonen sanoi, että ehkä on PK:n ajatukseen yksi: Leija Lautamaja. Musiikin maisteri, kansanmuusikko, haitaristi, josta kotimainen rock- tai popyleisö tuskin oli koskaan kuullutkaan. Saati sitä, että Leija oli jo vuosina kiertänyt ympäri maailmaa jopa kahden oman suositun kansanmusiikkiyhtyeensä kanssa.
Tarvitaan isosti onnea, paljon päämäärätietoisuutta ja rohkeutta jotta uskaltaa mennä täysillä tuntematonta kohti. Näillä tyypeillä natsasi, ja sen myötä The Moontwins on nyt 22PP:n lopettamispäätöksen jälkeen PK Keräsen ja Leija Lautamajan yhteinen päämäärä, tekijänsäkin yllättänyt uusi alku.
Musiikillisesti The Moontwins asettuu maailmanlaajuisten indie/alternative ja folk rock -perinteiden jatkumoon ennennäkemättömän laajassa mittakaavassa, sillä soundinsa, kokoonpanonsa ja biisimateriaalinsa puolesta bändi voi esiintyä missä tahansa pienistä punk-klubeista isoihin rock-, pop- ja folkfestivaalilavoihin. PK Keräsen ainutlaatuinen laulu- ja kitaransoittotyyli yhdistettynä Leija Lautamajan taianomaisen melankoliseen haitariin sekä taustalauluihin luo kokonaan uuden soundi-ilmaston, joka hakee monipuolisuudessaan ja tarttumapinnassaan vertaistaan.
Duon ensimmäinen varsinainen single ”All I Want is You” julkaistiin 06.12.2024, pitkäsoitto seuraa maaliskuussa 2025. Levyjulkaisua juhlistetaan Kulttuuritalon KULT-klubilla.
https://kulttuuritalo.lippu.fi/event/KULT-Live:-THE-MOONTWINS-(levyjulkkarit)/153882/360376/details
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































