Descendents, Circle Jerks
Hinta: 49 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Punk-liikkeen synnyn jälkijäristyksissä Manhattan Beachilla, Kaliforniassa vuonna 1977 perustettu Descendents sinkosi yleisön tietoisuuteen klassikkoaseman saavuttaneella debyyttialbumillaan Milo Goes to College vuonna 1982. Melodisen hardcoren suunnannäyttäjän esikoisteos kuuluu musiikkihistorian kiitetyimpiin teoksiin, jonka vaikutus resonoi yhä tänäkin päivänä. Lukuisat yhtyeet kutenThe Offspring, NOFX, Green Day, Foo Fighters, Weezer, Pennywise ja Rise Against ovat nimenneet Descendentsin yhdeksi suurimmista vaikuttajistaan. Tiukassa liveiskussa oleva kokoonpano nähtiin Suomessa edellisen kerran vuoden 2016 Flow’ssa.
Yhdysvaltojen länsirannikkoa edustaa myös vuonna 1979 perustettu Circle Jerks. Amerikkalaisen hardcore punkin tärkeimpiin vaikuttajiin kuuluvan yhtyeen intensiiviseen vartin mittaan mahtuva vuoden 1980 debyyttialbumi Group Sex on yksi genren ylistetyimmistä julkaisuista. Bändin vaiherikas taival loppui alunperin, kun kitaristi Greg Hetson päätti keskittyä uraansa toisen punklegendan, Bad Religionin riveissä. Yhtye kuitenkin palasi studioon vuonna 1994 ja julkaisi toistaiseksi viimeisimmän pitkäsoittonsa ”Oddities, Abnormalities and Curiosities” vuonna 1995.
https://kulttuuritalo.lippu.fi/event/DESCENDENTS-(US)-CIRCLE-JERKS-(US)-NEGATIVE-APPROACH-(US)-K-18/152302/355892/details

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.