Melodifestivalen, finaali - Mellofinal
Ruotsin Euroviisukarsinnan finaalia seurataan suomalaisittain harvinaisen tarkasti. Lauantai-illan Mello-finaalissa esiintyy Pohjanmaalta lähtöisin oleva KAJ-yhtye huumoripitoisella Bara bada bastu -kappaleella.
KAJ on korkealla vedonlyöntitoimistojen listoilla. Mikäli KAJ voittaa Ruotsin finaalin, on Suomella syytä seurata kevään loppukilpailua varsin sinivalkoisin silmin. Yhtye kertoo julkisuudessa olevansa iloinen saamastaan vastaanotosta. Yhtyeen kotipaikkakunnalla Voyrissä odotetaan illan finaalia malttamattomana. Viisuhuuma levinnee myös koko Suomeen viimeistään, jos voitto finaalista irtoaa.
Toinen ennakkosuosikki Måns Zelmerlöv on julkisuudessa kertonut arvelevansa, että KAJ voittaa viisut. Onko tämä vain taktiikka, jolla Måns haluaa välttää voittopaineet? Se selviää lauantaina.
Saunomista hauskasti parodisoiva Bara bada bastu -kappale on trendannut sosiaalisilla alustoilla, kuten Spotifyssa ja TikTokissa niin Ruotsissa kuin Suomessakin.
KAJ-yhtyeen mahtipontinen saunomisen ylistyslaulu:
Ennakkosuosikki Måns Zelmerlöv voittanut kilpailun aiemmin vuonna 2015.
Kaikki finalistit koottuna:
Finaalia voit seurata Yle TV 1:lla klo 21 alkaen.
https://areena.yle.fi/1-73056282
https://eurovision.tv/story/sweden-2025-melodifestivalen-final
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































