Erja Lyytinen, Airi's
Erja Lyytisen uunituoretta studioalbumia ”Smell the Roses” juhlistetaan kattavalla Suomen kiertueella syksyllä 2025. Uusi albumi nojaa edeltäjiään vahvemmin kohti suoraviivaista rockia ja raskaampaa ilmaisua, tarjoillen groovaavia riffejä ja jalan alle menevää poljentoa – unohtamatta henkeä salpaavia kitarasooloja!
Kiittäviä arvioita kansainvälisessä musiikkimediassa saanut ”Smell the Roses” on Lyytisen studioalbumeista järjestyksessään kymmenes. Lyytinen itse toteaa tästälevystä: “Hain albumille fiiliksiä ja tunnelmaa 60–70-lukulaisesta rockista pitkine kitarasooloineen, sillä viihdyn kotonakin tuon aikakauden rock-vinyylien hengessä. Halusin albumille jykevää ja orgaanista saundia ja jätin turhat krumeluurit pois. Olemme testanneet biisejä loistavan bändini (Harri Taittonen Hammond, Heikki Saarenkunnas basso, Jesse Lehto rummut) kanssa pitkin Eurooppaa, ja kuten levylläkin, meininki on ollut älyttömän kovaa!
”Erja Lyytinen on yksi johtavista kansainvälisillä markkinoilla operoivista blues-rockkitaristeista ja onkin useasti palkittu eri kategorioissa. Vuonna 2022 Lyytinen teki historiaa olemalla ainoana suomalaisena artistina ehdolla Kanadan Maple Blues Awardseissa. Vuonna 2024 Lyytiselle myönnettiin Brittiläisen HRH – festivaalintoimesta Angel of Rock-palkinto. Palkinto myönnetään merkittävästä panoksesta rockin, metallin tai blues-musiikin saralla ja sen ovat aiemmin saaneet mm Doro Pesch ja Jackie Chambers Girlschool-yhtyeestä. Uransa aikana Lyytinen on esiintynyt maailman kärkikaartiin kuuluvien kitaristien, kuten Carlos Santanan, Sonny Landrethin, Jennifer Battenin ja Joe Bonamassan rinnalla sekä nauttii suosiota kansainvälisillä ja kotimaisilla markkinoilla.
Lauteet syksyn kiertueella lämmittelee nouseva indie rock -bändi Airi’s. Bändinmusiikilliset vaikutteet tulevat etenkin 70- ja 90-luvuilta, ja biiseissä on kuultavissa vivahteita mm. brittirockista, grungesta ja progesta. Aktiivisesti keikkaileva Airi’s onehtinyt esiintyä Suomen lisäksi mm. Baltiassa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa.
https://tavastiaklubi.fi/events/2025-09-18/erja-lyytinen-airis/107973/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































