Espoo Ciné -elokuvafestivaali
Espoo Ciné -elokuvafestivaalia vietetään jälleen elokuun lopulla 23.8.-1.9.2024.
Espoo Ciné on yksi Suomen suurimmista elokuvafestivaaleista ja vuosien mittaan Espoo Cinéstä on muodostunut keskeinen uuden eurooppalaisen elokuvan esittäjä Suomessa. Festivaalilla nähdään mielenkiintoisimpia uusia elokuvia niin asemansa jo vakiinnuttaneilta mestareilta, kuin uusilta kyvyiltä. Erityistä huomiota kiinnitetään naisiin elokuva-alalla. Tarjolla on tutusti moninaisuutta, uusia helmiä ja elokuvataiteen juhlaa.
Festivaalin toiminnanjohtaja Tytti Rantanen luotsaa nyt ensimmäistä festivaaliaan. Tämän vuoden runsaasta tarjonnasta Rantanen nostaa Japani-sarjan, jossa päästään kurkistamaan hieman Eurooppaa laajemmalle. Kiinnostavia ovat esimerkiksi japanilaisen 1800-luvun luokkayhteiskuntaan sijoittuva rakkaustarina Okiku and the World sekä Ultra Mint -lyhytelokuvien kimara, joka on koottu japanilaisen kokeellisten elokuvien 1960-1980 -lukujen aarteista. Suurin osa sarjan elokuvista on Suomen ensi-iltoja. Monipuolisesta ohjelmistosta Rantanen mainitsee myös Spinal Tapin maailmankiertuetta dokumentoivan rokumentin, joka esitettiin Espoo Cinéssä edellisen kerran tasan 20 vuotta sitten.
Crip Ciné -teema taas avaa näkökulmia vammaisuuteen ja esittelee tarinoita teeman ympäriltä. Tytti Rantanen kertoo, että kevättalvella 2025 on luvassa myös oma erillinen elokuvatapahtuma tästä tärkeästä teemasta.
Ilmaisina ulkoilmanäytöksinä nähdään Hayao Miyazakin rakastettu Naapurini Totoro 24.8. sekä Espoo-päivänä 31.8. Virpi Suutarin Havumetsän lapset.
Perhepäivää vietetään lauantaina 31.8. Luvassa ohjelmaa ja elokuvia koko perheelle. Lue lisää
Katso kaikki festivaalin elokuvat täältä
Festivaalin ohella järjestetään lapsille ja nuorille suunnattu tapahtuma, Junior Ciné.
Festivaaliin kuuluvat kiinteästi myös keskustelut ja muut tapahtumat. Keskusteluita käydään Kino Tapiolan terassilla ja Tapiolan Kuplassa. Katso keskusteluiden aikataulut ja ohjelma
Nuorille elokuvatekijöille järjestetään Sinun Ciné -pitchauskilpailu Tapiolassa lauantaina 23.8. Lue lisää
Festivaalin ohjelmisto
https://www.espoocine.fi/
https://www.facebook.com/espoocine/
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































