Pelko 10V (Vinyylijulkkarit), Akseli Hiltunen & Kanssaloisaktivistit
Hinta: 14 / 16 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Paljon onnea PELKO 10 v! (Sekä vinyylinjukkari)! Mukana Akseli Hiltunen.
Pelko-yhtye on rokannut, sekoillut, fiilistellyt, diy:tellyt, masentanut, vapauttanut ja ilahduttanut kuulijoitaan jo kymmenen vuoden ajan. Uskomatonta! Tätä merkkipaalua kokoonnumme juhlimaan Helsingin Semifinaliin torstaina 9.10. Samalla juhlimme sitä, että Punainen kirja -vinyyli on vihdoin tullut painosta!
On kummallista ja ihanaa olla indiebändi Suomessa. Kun aloitimme, rock-musiikki oli vasta nousemassa alakulttuurissa, Disco Ensemble soitti vielä keikkoja, eikä kukaan ollut kuullutkaan Litku Klemetistä. Olemme ilolla todistaneet uusien ja uusien nerokkaiden ja intohimoisten bändien nousua ja alakulttuurin kukkaan puhkeamista. Ja koko tämän ajan olemme törmänneet ystävällisyyteen, vieraanvaraisuuteen, yhteisöihin ja rock-musiikilla jaettuun iloon. Kiitos kaikille ja kaikesta.
Ystäväbändimme tällä keikalla on Akseli Hiltunen & Kanssaloisaktivistit, jonka kanssa soitimme jo 2019 Jyväskylässä. Yhtyeen musiikki on ottanut askelia vihaisempaan, kolkompaan, muttei yhtään vähemmän sarkastiseen suuntaan tämänvuotisella Paradigma - Homo Economicus -levyllä. Akseli on ihana!
Olemme soittaneet Raumalla salaisella takapihafestarilla, Espoossa vanhan logistiikkakeskuksen lastauslaiturilla, Helsingissä punkkareille loppuunmyydyllä Rauhanasemalla, omilla rakkausfestareillamme, Tavastialla, Saaran pikku kotikaupungissa pikkupubissa, Mustan paraatin lämppärinä On the rocksissa, sekä Semifinalissa kahdeksan kertaa. Olemme soittaneet 95 keikkaa. Ja soitamme teille taas!
Kiitos kun olette kanssamme
https://tavastiaklubi.fi/events/2025-10-09/pelko-10v-vinyylijulkkarit-akseli-hiltunen-kanssaloisaktivistit/111989/

Tapahtumapaikka / Venue
Urho Kekkosen katu 6
00100 HELSINKI
(käynti sisäpihalta)
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.