Nada Surf (US), The Cle Elum (US)
Yhdysvaltalainen powerpop-suuruus Nada Surf saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ensi syksynä liki kolmen vuosikymmenen odotuksen jälkeen. Hartaasti toivottu keikka nähdään Helsingin Tavastia-klubilla torstaina 25. syyskuuta 2025.
Nerokkaasti tarttuvia popkoukkuja tunteita pakahduttaviin voimasointuihin yhdistävä Nada Surf teki läpimurtonsa vaihtoehtomusiikin eturintamaan debyytillään High/Low (1996), jolta irroitettu single Popular on iskostanut paikkansa indierockin klassikoiden joukossa.
Vuosien varrella paikkansa kansainvälisesti arvostettuna livebändinä vakiinnuttanut newyorkilaiskokoonpano on uransa aikana julkaissut lukuisia fanien ja kriitikoiden ylistämiä albumeita, kuten Let Go (2002), The Weight Is a Gift (2005) ja The Stars Are Indifferent to Astronomy (2012). Tuorein, syksyllä 2024 ilmestynyt Moon Mirror listattiin ilmestymisvuotensa parhaiden indie rock -albumeiden joukkoon muun muassa arvostetun Rolling Stone -julkaisun toimesta.
https://tavastiaklubi.fi/events/2025-09-25/nada-surf-us-the-cle-elum-us/109143/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































