Kari Tapio 80 vuotta - Olen suomalainen
Hinta: 47,50 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Kari Tapion syntymästä 80 vuotta – mittava juhlakiertue ympäri Suomen!
Kari Tapion syntymästä tulee kuluneeksi marraskuussa 80 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään mittava huippuartistien konserttikiertue ympäri Suomen.
Kari Tapio 80 vuotta - Olen suomalainen -juhlakiertue käynnistyy heinäkuussa Kari Tapion syntymäkaupungista Suonenjoelta ja päättyy 13. joulukuuta Espoon Kulttuurikeskukseen.
Kiertueella kuullaan Kari Tapion legendaarisia sinivalkoisia lauluja sekä tarinoita hänen elämästään ja urastaan artisti- ja muusikkoystävien kudelmana.
– On hienoa päästä taas Kari Tapion laulujen ääreen ja näin kunnioittaa isäni elämäntyötä ja laulajan uraa, kertoo konserttikiertueen järjestelyistä vastaava Kari Tapion poika Joona Jalkanen.
– Luvassa on ikimuistoisia hetkiä upean musiikin parissa.
Kari Tapio, oikealta nimeltään Kari Jalkanen, syntyi Suonenjoella 22.11.1945. Kari Tapio sai uransa aikana yhteensä 21 kultalevyä, 8 platinalevyä ja yhden tuplaplatinan. Iskelmä-Finlandian hän sai vuonna 2003. Kari Tapio sai urallaan viisi Emma-palkintoa, joista parhaan miespuolisen artistin palkinnon vuosina 1999 ja 2005.
https://www.lippu.fi/event/kari-tapio-80-vuotta-juhlakonsertti-kari-tapio-80-vuotta-olen-suomalainen-kulttuuritalo-martinus-20103803/#tab=

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.