Joe Bonamassa
Maailman arvostetuimpiin bluesrock-kitaristeihin ja -laulajiin lukeutuva Joe Bonamassa saapuu Helsinkiin ja esiintyy Veikkaus Arenalla keskiviikkona 21. lokakuuta 2026.
Joe Bonamassa on yksi aikamme arvostetuimmista esiintyvistä muusikoista. Alle 50-vuotias artisti on vakiinnuttanut asemansa elävänä bluesrockin legendana ja Stevie Ray Vaughanin sekä Eric Claptonin kaltaisten muusikoiden jalanjälkien seuraajana.
Veikkaus Arenalla Bonamassa esiintyy taitavista muusikoista koostuvan yhtyeensä säestämänä. Konsertin biisilista sisältää sekä uusia kappaleita kriitikoiden ylistämältä Breakthrough-albumilta että yleisön suosikkeja miehen koko uran varrelta.
Viime vuosina Bonamassa on esiintynyt maailman suurimpien artistien rinnalla. Hän on esiintynyt muun muassa The Who:n kanssa Chicagossa ja The Rolling Stonesin kanssa Seattlessa saaden yleisöltä seisovat apolodit. Ennen Suomen-konserttiaan Joe Bonamassa esiintyy vielä mm. kahtena perättäisenä iltana Lontoon Royal Albert Hallissa, jossa hän on esiintynyt jo yli kymmenen kertaa.
Musiikkimedia onkin nimennyt Bonamassan yhdeksi sukupolvensa merkittävimmistä bluesrock-taitureista:
“There are guitarists and there is Joe Bonamassa. The New York born, California-based musician has proven himself to be untouchable.” – Metal Planet Music
Suomessa Joe Bonamassa on konsertoinut viimeksi vuonna 2023.
https://www.veikkausarena.fi/all-events/joe-bonamassa-tickets-ae597
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































