Hiljaiset All Stars

Hinta: 25 / 27 €
Ajankohdat:
la24.10.2026klo 19:00
Tapahtumasta:
Hiljaiset All Stars
Huippumuusikoista koostuva houseband marssittaa Kulmasalin lavalle Hiljaisten Levyjen historian keskeisimmät solistit, esittämään omat bravuurinsa.

Dave Treganna Band
Dave Treganna on alkuperäinen 70-luvun punkmuusikko, joka on soittanut pitkän uransa aikana yhtyeissä Sham 69, The Lords of the New Church ja Andy McCoyn Cherry Bombs ja Shooting Gallery. Nyttemmin Suomeen asettuneen Daven bändissä laulaa mm. The Vibrators-yhtyeestä tuttu Pete Honkamäki sekä Marko Säärelä. Bändin soittajat ovat viimeksi vaikuttaneet Pelle Miljoona & Pispala Punks-yhtyeessä.

Pojat
Vuonna 1990 ensi albuminsa julkaissut Pojat nousi jo ensimetreillä niin sanotun ramopunk-genren huipulle Ne Luumäkien ja Luonteri Surfin ohella. Vuonna 1992 tammikuussa nousi ”Pasi Virtanen” virallisen singlelistan ykköseksi. Vuosien varrella bändi on julkaissut yhdeksän studioalbumia mukaan lukien uusin julkaisu, vuoden 2023 ”Nämä ajat”. Näiden lisäksi Pojat on julkaissut koko joukon singlejä, EP-levyjä, kokoelmia sekä osallistunut erilaisiin yhteistyöprojekteihin, kuten esimerkiksi Ne Luupojat Surf -nimikkeen alla julkaistuilla joululevyillä ja livelevyllä. Miika Söderholm julkaisi lisäksi oman soololevyn ”Kuusnolla” vuonna 2016. Kitaristi/laulaja Miika Söderholmin lisäksi nykykokoonpanossa soittavat Miki Leivo (basso, taustalaulu) ja Timo Tolppa (rummut). Yleisöpalautteen perusteella bändi on kovassa iskussa, eikä hiipumisen merkkejä ole nähtävissä. Keith Richardsia lainaten: we’re gonna bop til’ we drop!

Illan juontaja: Alivaltiosihteeri
Illan juontaa legendaarinen Alivaltiosihteeri-yhtye, jolla saattaa olla yllätys pikkutakin taskussa?!

https://korjaamo.fi/event/hiljaiset-levyt-40-vuotta-juhlakeikka-hiljaiset-all-stars-dave-treganna-band-pojat-alivaltiosihteeri-juonto/

Tapahtumapaikka / Venue

Töölönkatu 51 B
00250 HELSINKI


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Töölönkatu 51 B
00250 HELSINKI



Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän
Lue lisää




Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään
Lue lisää




Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa
Lue lisää




Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen
Lue lisää




Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla
Lue lisää




Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä
Lue lisää




Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa
Lue lisää




Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina
Lue lisää




Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen
Lue lisää




Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran
Lue lisää




He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista
Lue lisää




Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun
Lue lisää




Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola
Lue lisää




Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa
Lue lisää




Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat
Lue lisää




Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen
Lue lisää




Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt
Lue lisää




Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti
Lue lisää




Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan
Lue lisää




Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi
Lue lisää




Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen
Lue lisää




Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa
Lue lisää




Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan
Lue lisää




Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin
Lue lisää




Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin
Lue lisää




Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota
Lue lisää




Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä
katso ilmaspäivät




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää










Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.