Brother Ali feat. DJ Snuggles (USA), Solonen, DJ Antti-Skate
www.myspace.com/brotherali
www.myspace.com/djsnuggles
www.myspace.com/solonen
Yhdysvaltalainen hip hop -artisti Brother Ali, oikealta nimeltään Ali Newman, palaa kahden vuoden tauon jälkeen keikalle Helsinkiin. Mukanaan Brother Ali tuo yhdysvaltalaisen beatboxaajan DJ Snugglesin.
Brother Ali on tunnettu vahvoista poliittisista ja henkilökohtaisista sanoituksistaan. MC käsittelee kappaleissaan muun muassa huumeita, orjuutta ja politiikkaa. Musiikillisesti hänen on sanottu yhdistelevän vintage-funkia, jazz- ja blues-elementtejä sekä lumoavia jousisoitinkuvioita suoraviivaiseen hip hopiin. Mies itse on sanonut saavansa suuren osan inspiraatiostaan 1980-luvun alun rap-artisteilta.
Indie-levy-yhtiö Rhymesayers Entertainmentin (mm. Atmosphere, MF Doom) rosteriin kuuluvan räppärin ensimmäinen virallinen julkaisu näki päivänvalon vuonna 2003, ja sen jälkeen miehen ura on ollut jatkuvassa nosteessa. Brother Ali onkin nauttinut sekä kriitikoiden että hip hop -fanipiirien suosiosta niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Suurelle yleisölle mies on tullut tutuksi lukuisten talk show -esiintymistensä myötä: esimerkiksi vuonna 2007 Brother Ali esitti kappaleensa "Take Me Home" suomalaisten suosikkiohjelmassa Late Night With Conan O'Brien.
Viimeksi Brother Ali vieraili Suomessa vuonna 2008, jolloin artisti esiintyi Tavastialla myöskin yhdysvaltalaisen Atmospheren kanssa. Tämän jälkeen mies on julkaissut kaksi kokopitkää levyä, joista viimeisimpänä "Us" ilmestyi viime vuoden loppupuolella. "Us" on saanut loistavan vastaanoton fanien ja kriitikoiden keskuudessa, ja albumi jatkaa samaa linjaa "The Undisputed Truth" (2007) -levyn kanssa, jota pidetään yhtenä hip hopin viime vuosien merkkipaaluista.
Illan avaa Monsp-artisti Solonen, jonka seuraava albumi ilmestyy ennakkotietojen perusteella tulevana syksynä. Tapahtuman levymusiikista vastaa DJ Antti-Skate. YK:n ovet avataan klo 20.00 ja tapahtuma päättyy klo 23.00.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































