Dimmu Borgir (NOR), Enslaved, Sahg
Tiketissä on myynnissä seisomapaikkoja permannolta, lavan edustalta.
Showtime: Sagh 19.20, Enslaved 20.10, Dimmu Borgir 21.30
Maailman tunnetuin black metal -yhtye Dimmu Borgir saapuu kahdelle keikalle Suomeen lokakuussa. Syksyllä uuden albuminsa julkaiseva norjalainen metallipioneeri esiintyy Tampereen Pakkahuoneella torstaina 14. lokakuuta ja heti seuraavana päivänä Helsingin Kulttuuritalolla. Konserttien liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa ja Tiketissä ensi viikon maanantaina 16. elokuuta.
Jo heti vuonna 1994 julkaistu ensilevy "For All Tid" pohjusti Dimmu Borgirin kulttiasemaa tämän päivän black metal -suuntauksessa. Statuksen sinetöi vuonna 1996 ilmestynyt kakkosalbumi "Stormblåst", jonka ansiosta yhtyeestä tuli sen hetken huomatuin metalliyhtye. Yleisöpohjan laajetessa norjankieli vaihtui yleismaailmallisemmaksi englanniksi.
Vuonna 1997 julkaistu kolmosalbumi "Enthrone Darkness Triumphant" toikin kansainvälista listamenestystä, isoja festivaalikeikkoja sekä näiden jatkona maailmankiertueen. Dimmu Borgirista tuli yksi black metallin suurimmista nimistä, jonka kuninkuusasema aggressiivisen, painostavan metallin edustajana vahvistui "Spiritual Black Dimensions" (1999) ja "Puritanical Euphoric Misanthropia" (2001) albumien myötä.
Yhtyeen edellisin albumi on muutama vuosi sitten julkaistu "In Sorte Diaboli", joka oli järjestyksessään yhtyeen kahdeksas. Hartaasti odotettu uusi levy "Abrahadabra" julkaistaan syyskuussa ja bändi on itse kuvaillut sitä sanoilla "we have created a beast". Tämän kuvailun myötä sekä levyltä että syksyn keikoilta voi siis odottaa jälleen paljon.
Dimmu Borgirin Tampereen konsertti järjestetään yhteistyössä Partysan Productionsin kanssa.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































