Jedi Mind Tricks (USA)
www.myspace.com/jedimindtricks
Lukemattomat hardcore-hiphopin fanit pääsevät nauttimaan korkeatasoisesta live-esityksestä, kun yhdysvaltalainen Jedi Mind Tricks saapuu jälleen Suomeen. Yhtye nähdään lauantaina 20.11. Virgin Oilissa. Keikan ennakkoliput tulevat myyntiin maanantaina 13.9.
Itärannikon undergroundista mittavaan kulttisuosioon nousseen bändin perustivat Vinnie Paz (Vincenzo Luvineri) ja Stoupe the Enemy of Mankind (Kevin Baldwin) vuonna 1996. Lisäksi vuonna 1999 ryhmään liittyi räppäri Jus Allah (James Bostick). Yhtyeen kokoonpano on vaihdellut vuosien varrella, mutta Suomeen JMT saapuu legendaarisimmassa muodossaan: Jus Allah riimittelee perustajajäsen Vinnie Pazin rinnalla. Lavalla kolmikon lisäksi nähdään ryhmän kiertue-DJ, palkittu DJ Kwestion sekä hiphop-duo Outerspacesta tuttu Crypt the Warchild.
13 vuotta hiphopin alamaailmassa vaikuttanut yhtye on karkeasta ja kiistanalaisesta tyylistään huolimatta - tai pikemminkin sen ansiosta - onnistunut myymään 400 000 levyä maailmanlaajuisesti ja kartoittamaan laajaan ja uskollisen fanikunnan. Useiden JMT-albumien lisäksi kokoonpanon tuotteliaat perustajajäsenent Paz ja Stoupe ovat julkaisseet tänä vuonna myös omia projektejaan: Paz julkaisi debyyttisooloalbuminsa "Season of the Assassin" ja Stoupe A Bright Cold Day -albumin Dutch-kokoonpanon kanssa.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































