Justin Sane (USA)
Ennakkolipun ostajalle lipussa linkki ilmaiseen Justin Sanen downloadiin "Life , Love and the Pursuit of Justice".
Ostorajoitus 5 lipua/asiakas.
HUOM! Ilmainen lataus voimassa niin kauan kuin ennakkolippuja riittää.
Keikkalippu oikeuttaa jäämään Tavastian Lauantaidiskoon.
Anti-Flagin vokalisti-kitaristina tunnetuksi tullut Justin Sane saapuu Suomeen kolmelle soolokeikalle ennen pääbändinsä Euroopan kiertueen alkua.
Irlantilaisamerikkalaiseen suurperheeseen Pittsburghissa syntynyt Justin Sane, oikealta nimeltään Justin Geever, innostui musiikista, politiikasta ja ihmis- ja eläinoikeuksien puolustamisesta jo varhain perheensä ansiosta. Vuonna 1988 15-vuotias Sane perusti melodista punkrockia soittavan Anti-Flagin yhdessä rumpali Pat Theticin kanssa. Yhtyeen maailmanlaajuinen läpimurto tapahtui vuosituhannen vaihteessa heidän neljännellä albumillaan "Underground Network".
Tuotteliaan biisinikkarin kynästä on kuitenkin aina syntynyt paljon myös Anti-Flagin poliittisesti kantaa ottavista kappaleista poikkeavia teoksia. Niinpä artisti levyttää ja keikkailee satunnaisesti myös soolomateriaalinsa kanssa, jonka vaikutteita voi punkrockin sijaan hakea vaikka Billy Braggin ja David Bowien tuotannoista. Mies ja kitara -hengessä sooloileva Sane on julkaissut yhden kokopitkän "Life, Love and the Pursuit of Justice" vuonna 2002. Anti-Flag, lukuisat hyväntekeväisyysprojektit ja levy-yhtiön pyörittäminen ovat pitäneet miehen kiireisenä, mutta nyt hän on vihdoin alkanut kirjoittaa materiaalia toiselle levylleen.
Viimeksi Suomessa tämän kesän Ruisrockissa Anti-Flagin kanssa vieraillut Sane halusi palata maahamme soolomateriaalinsa kanssa ennen pääbändinsä Euroopan kiertueen alkua. Artistin soolokeikat ovat Euroopassa harvinaista herkkua, ja näillä näkymin mies soittaakin Suomen keikkojen lisäksi vain Lontoossa ja Barcelonassa.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































