Katatonia (SWE), The Man-Eating Tree
Ovella peritään 2 euron eteispalvelumaksu.
Ruotsin metalliskenen etukaartiin lukeutuva Katatonia saapuu marraskuussa neljän keikan Suomen-kiertueelle. Viime vuonna kahdeksannen studioalbuminsa "Night Is The New Day" julkaisseen yhtyeen kiertue käynnistyy keskiviikkona 10. marraskuuta Tampereen Klubilta, jonka jälkeen vuorossa on Helsingin Nosturi, Seinäjoen Rytmikorjaamo ja lopuksi Jyväskylän Lutakko.
Alun perin jo vuonna 1991 Tukholmassa perustettu Katatonia lukeutuu yhtyeisiin, joka on vuosi vuodelta vaikeampi lokeroida johonkin tiettyyn genreen. Bändin musiikki on yhdistelmä raskaampaa black-, doom-, gootti- ja vaihtoehtometallia, joka taipuu ajoittain myös progressiivisuuteen. Tuoreimmalla levyllään "Night Is The New Day" yhtye pitää linjansa raskaalla, tunnelmoivalla metallillaan, joka vyöryy päälle armottomana massana.
Viimeksi Katatonia nähtiin Suomessa kuluneena kesänä Ilosaarirockissa, jossa se keräsi tuhatpäisen kannattajajoukon YleX-lavan eteen. Useasti Suomessa vieraillut bändi on lämmitellyt myös mm. Porcupine Treeta Helsingin Jäähallissa viime syksynä.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































