The Soundtrack Of Our Lives (SWE), The Latebirds
Ostorajoitus 5 lippua / henkilö
Pohjoismaisten rock-yhtyeiden kärkikaartiin kuuluva ruotsalainen The Soundtrack Of Our Lives palaa Suomeen loppuvuodesta. Bändi esiintyy Tampereen Klubilla 11. joulukuuta ja seuraavina iltoina Turun Klubilla ja Helsingin Tavastialla.
Legendaarisen Union Carbide Productionsin raunioille 90-luvun puolivälissä perustettu The Soundtrack Of Our Lives saavutti suurempaa suosiota vuonna 2001 julkaistun mestariteoksensa "Behind the Music" avulla. Sittemmin 60-luvun psykedeelisestä rockista ja melodisesta popista ammentava bändi on noussut kulttisuosioon ympäri Eurooppaa ja kiertänyt Yhdysvaltoja lukuisia kertoja. The Soundtrack Of Our Lives on villinnyt hurjilla live-esiintymisillään suomalaisetkin useaan otteeseen, eikä yhtyettä turhaan kutsutakaan Ruotsin parhaaksi livebändiksi. Edellisen kerran kokoonpano nähtiin Suomessa vuoden 2009 Pitkä kuuma kesä -tapahtumassa.
Karismaattisen Ebbot Lundgrenin johtaman The Soundtrack Of Our Livesin viimeisin studioalbumi on 2008 lopussa julkaistu massiivinen, 24 kappaletta sisältävä "Communion". Ylistetylle albumille on tulossa jatkoa myöhemmin tänä vuonna kokoelmalevyn muodossa. Yhtyeeltä on aiemmin ilmestynyt toinenkin kokoelmalevy, runsaasti myös aikaisemmin julkaisemattomia harvinaisuuksia sisältänyt "A Present from the Past" (2005).
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































