Sunrise Avenue
Yleisön pyynnöstä vielä kerran akustisesti:
SUNRISE AVENUE SELLOSALISSA JOULUKUUSSA
Sunrise Avenue teki maaliskuussa Euroopassa mittavan akustisen kiertueen ja huhtikuussa bändi veti samalla show’lla Helsingin Korjaamon Veturisalin täyteen kahdesti saman illan aikana. Kiertueelta äänitetty livealbumi debytoi julkaisuviikollaan Suomen virallisella albumilistalla sijalla viisi. Huikeasti menestyneen Acoustic Tour 2010 -kiertueen päätöskeikaksi on nyt vahvistunut torstai 16. joulukuuta Espoon Sellosalissa. Liput Sellosalin ikärajattomalle keikalle tulevat myyntiin tiistaina 10. elokuuta Lippupisteessä.
Kolmannen studioalbuminsa alkuvuodesta 2011 julkaiseva Sunrise Avenue nähdään loppukesän aikana vielä muutamilla festarikeikoilla Euroopassa, mutta Suomessa bändi esiintyy tänä vuonna enää kahdesti. Sellosalin akustisen vedon lisäksi bändi juhlistaa perinteisiä Tampereen Hotelli Ilveksen Itsenäisyyspäivän bileitä sunnuntaina 5. joulukuuta. Tampereen tapahtuman lipunmyynti alkaa syyskuussa.
Acoustic Tour 2010 -päätöskeikka
To 16.12.2010 Espoo, Sellosali
Klo 19.00 / ikärajaton
LIPUT:
15 euroa + mahd. toimituskulut
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































