Linnoitustonttu Kaarlen tonttupolku Viaporissa
Kukas tuolta saapuukaan reippaasti hiippalakki hulmuten. Kukas muukaan kuin Linnoitustonttu Kaarle. Hän saapui Viaporiin jo kauan sitten, silloin kun linnoitusta vasta rakennettiin. Hän on kaikkien ystävä, niin isojen kuin pienten. Hän pitää tarinoista ja tuntee hyvin linnoituksen historian ja sen hämärät bastionit ja kiviset muurit. Tämän vuoksi hän on mitä mainioin opas linnoituksessa, sillä tonttupolun reitti kulkee eripuolilla Suomenlinnaa.
Kierroksen aikana ratkotaan tehtäviä ja kuullaan linnoituksen elämästä eri aikoina. Kaarlen opissa lapset vanhempineen voivat tutustua hauskalla tavalla Suomenlinnaan. Kierros Kaarle-tontun seurassa mukailee Linnoitustontun reittiä (tämä linkkinä), jota voi seurata myös omatoimisesti 28.11.2015-6.1.2016.
Kierrokset:
La 5.12.2015
La 12.12.2015
Su 13.12.2015
La 19.12.2015
Su 20.12.2015
sekä loppiaisena 6.1.2016.
Kierros alkaa kello 13.30 Suomenlinnasta Rantakasarmin matkailuneuvonnalta.
Kesto: noin tunti
Hinta: 5 € / hlö
Lipunmyynti lauttarannassa Rantakasarmilla, maksu käteisellä.
Tonttupolku on koko perhelle sopiva ohjelma.
Huom. Lapsilla tulee olla täysi-ikäinen huoltaja mukana kierroksella.
Varustautuminen: säähän sopiva ulkoiluvaatetus ja hyvät jalkineet.
Suomenlinnaan pääsee HSL:n lautalla Kauppatorilta (lauttamatkat eivät sisälly lipun hintaan).
Kierroket järjestää Ehrensvärd-seura. Kierros on tilattavissa myös ryhmille ajalla 1.12.-18.12.2015 (viikot 49-51) tiistaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin. Hinta päiväkodeille 95 €: Ryhmän koko max 25 hlö.
Lisätiedot ja lippuvaraukset:
Ehrensvärd-seura
(09) 684 1850
guidebooking@suomenlinnatours.com
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































