Salainen puutarha
Koko perheen klassikkotarina, Salainen puutarha, nähdään musiikkiteatterina Suomenlinnan kesäteatterissa.
Salainen puutarha on F.H. Burnettin (1849-1924) vuonna 1911 julkaisema rakastettu nuortenkirja.
Hemmoteltu ja vieraantunut 10-vuotias Meeri muuttaa vanhempiensa kuoltua synkkämielisen setänsä Herra Sysiluodon luokse metsän keskellä sijaitsevaan Kuusperän kartanoon. Kolkossa kartanossa on yli sata makuuhuonetta, joista Meerillä on lupa oleskella vain kahdessa. Kotiapulaisen, Martan, houkuttelemana Meeri alkaa viettää yhä enemmän aikaa Kuusperän puutarhassa. Pian Meeri kuulee kartanon henkilökunnalta tarinan salaisesta puutarhasta, jonka Herra Sysiluoto lukitsi 10 vuotta sitten vaimonsa kuoltua onnettomuudessa. Meeri alkaa etsiä salaista puutarhaa, ja tutustuu Martan poikaan, eläinten kieltä ymmärtävään Dinoon. Kuusperän kartanon tiluksilla asustavan punarinnan avulla Meeri ja Dino onnistuvat löytämään salaisen puutarhan. Unohdettu puutarha versoaa lapsille taikaa ja olemassaolon iloa. Mutta kuka itkee öisin kartanossa?
Tarinan taika on inspiroinut sukupolvia toisensa jälkeen, ja romaanista on tehty lukuisia teatteri- ja elokuvaversioita. Nyt Salainen puutarha saa uuden näyttämöversion Ryhmäteatterissa Anna Krogeruksen dramatisoimana ja Anne Rautiaisen ohjaamana.
Teos on koskettava tarina elämänvoiman ja merkityksen uudelleen löytämisestä. Ilmastokriisin keskellä Salainen puutarha on kenties ajankohtaisempi kuin koskaan. Teoksessa soi kirjaimellisesti tulevaisuus ja toivo.
Rooleissa Minna Suuronen, Robin Svartström, Nicklas Pohjola, Ville Saarenketo ja Anna-Sofia Tuominen.
Ikäsuositus 7 vuotta
Kesto 2,5 tuntia väliaikoineen
Lue lisää ja osta liput:
https://www.ryhmateatteri.fi/ohjelmisto/salainen_puutarha
https://www.instagram.com/ryhmateatteri/
Saapuminen Suomenlinnaan:
Suomenlinnaan pääset helposti Kauppatorilta tai Lyypekinlaiturista.
HSL:n lautalla Kauppatorilta lauttamatka Suomenlinnaan kestää 15 minuutttia. Lautta tulee Suomenlinnan päälaituriin, josta kävelymatkaa Hyvän omantunnon linnakkeeseen on n. kilometri. HSL:n Lippu tulee ostaa ennen lauttaan astumista. Lautassa ei myydä lippuja
Lyypekinlaiturista Vanhan kauppahallin vierestä Suomenlinnaan pääsee puolessa tunnissa FRS Finlandin vesibussilla.
FRS Finlandin vesibussi kulkee Suomenlinnan Tykistölahden laituriin (Suomenlinnan museon viereinen laituri), josta kävelymatkaa Hyvän omantunnon linnakkeeseen on n. 300 metriä) Vesibussiliput voi ostaa etukäteen FRS Finlandin verkkokaupasta. Liput saa ostettua myös vesibussista. Vesibussissa ei käy käteinen.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































