Vanhojen tanssit
Lähes 650 lukion toisen vuoden opiskelijaa tanssii vanhojentansseja Helsingin jäähallissa perjantaina 5.2.2026.
Tansseissa mukana ovat Mäkelänrinteen lukio, Konepajan lukio, Apollon yhteiskoulun lukio, Elias-koulu, Englantilainen koulu, European School of Helsinki, Helsingin Saksalainen koulu ja Kulosaaren yhteiskoulu. Yhteinen tanssinäytös on yleisölle avoin ja sinne on vapaa pääsy.
Mukana tansseissa nähdään oppilaiden lisäksi Helsingin poliisisoittokunta. Paikanpäälle mahtuu hyvin yleisöä, n. 8000, mutta paikalle kannattaa silti tulla ajoissa.
Yhteisnäytös Helsingin jäähallissa klo 14.00 ja se kestää noin 1,5 tuntia.
Mäkelänrinteen lukion illan esityksiä koululta voi seurata suorana klo 18 ja klo 20 täältä.
Taustaa vanhojenpäivän tansseista
Vanhojen tanssien harjoittelu ja esittäminen on tärkeä osa lukioiden kulttuuri- ja tapakasvatusta. Perinteiset vanhojenpäivän tanssit järjestettiin Helsingissä ensimmäisen kerran vuonna 1992. Tanssien järjestelyistä on viime vuosina vastannut Mäkelänrinteen lukio. Mukana tansseissa on tänä vuonna yhdeksän lukiota.
Vanhojen tanssien kurssi on yksi suosituimpia opiskelijoiden keskuudessa. Kurssilla harjoitellaan sekä perinteisiä 1800-luvun salonkitansseja että uudempia tansseja 1900-luvun alkupuolelta.
Kuva: tylynlukio
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































