Riitta Paakki Trio
Menestyneistä suomalaisista jazzmuusikoista, pianisti Riitta Paakista, basisti Antti Lötjösestä sekä rumpali Jaska Lukkarisesta koostuva Riitta Paakki Trio julkaisi huhtikuussa uuden Characters-nimisen albuminsa. Albumi koostuu legendaarisen yhdysvaltalaisen saksofonisti ja säveltäjä Wayne Shorterin 1960-luvun sävellyksistä, jotka Paakki on sovittanut uusiksi pianotriolleen.
Riitta Paakki Trio punoo tunnetuista teoksista itsensä näköisiä sovituksia, joissa suomalainen melankolia ja trion voimakas tulkinta yhdistyvät Shorterin kantaviin melodioihin, svengaavaan rytmiin sekä herkkään tunnelmaan. Albumin nimi Characters viittaakin trion muusikoiden erilaisiin luonteisiin ja soittosävyihin, jotka kohtaavat ja sekoittuvat levyllä.
Harvemmin esiintymislavoilla nähty trio esittelee keikalla tuoreen levyn myötä myös uuden kokoonpanonsa. Pianisti Riitta Paakki on aikamme arvostetuimpia suomalaisia jazzpianisteja. Paakki on tullut tunnetuksi konstailemattomasta, mutta elegantista soittotyylistään niin oman trionsa kuin useiden vokalistien, kuten Jenny Robsonin sekä Juki Välipakan yhtyeiden riveistä. Rumpalina Paakin triossa vaikuttaa nyt nuorten jazzmuusikoiden ehdottomaan kärkeen kuuluva, mm. Dalindèon sekä oman NYConnection-kokoonpanon riveissä vaikuttava Jaska Lukkarinen. Trioa täydentää Suomen varmasti käytetyin jazzbasisti Antti Lötjönen, jota työllistävät tällä hetkellä myös mm. Timo Lassy Band, Ilmiliekki Quartet sekä Serenity Ensemble.
Riitta Paakki – piano
Jaska Lukkarinen – rummut
Antti Lötjönen – basso
https://www.facebook.com/events/802999286464007/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































