Pimeys + Support Hukka Ja Mama
Hukka ja Mama kahvilan stagella klo 18, vapaa pääsy
Vääksystä kotoisin olevat lapsuudenystävät Lasse Hukka ja Martina Myllylä perustivat yhtyeen vuonna 2011. Lasse säveltää ja sanoittaa kappaleet, molemmat laulavat. Helsinkiläiselle Fried Musicille kiinnitetty yhtye valmistelee parhaillaan esikoisalbumiaan, joka julkaistaan tämän vuoden aikana.
Kesto 50 min, ei väliaikaa?
Järj. Fried Live ja Helsingin kulttuurikeskus
Pimeys konserttisalissa klo 19, vain pääsylipuilla
Rehti suomirock uudistuu ja uutta henkeä puhaltaa neljän miehen Pimeys. Vertaukset Egotripistä, Matti Johannes Koivusta Samae Koskiseen ja U2:n kertovat, että Pimeys on monipuolinen, monitasoinen kokemus menevine kitarariffeineen, huuliharppuineen, stemmalauluineen ja pohdiskelevaa proosarunoa muistuttavine sanoituksineen. Poprockin, indien ja melankolisen suomirockin yhdistelmä tiivistyi tammikuussa 2015 julkaistuun Aika tihentyy -pitkäsoittoon, joka sai kriitikot hykertelemään mielihyvästä yhdistellessään eri aikakausien pop- ja rockvaikutteita kunnianhimoisella, mutta lähestyttävällä tavalla.
Joel Mäkinen – laulu, koskettimet, Pekka Nisu – laulu, kitara, Jukkis Virtanen – basso, Tuomo Laakso – rummut
Kesto 60 min, ei väliaikaa?
Järj. Fried Live Oy ja Helsingin kulttuurikeskus
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































