Fink (Uk), pe 30.10.
Ostorajoitus 6 lippua / asiakas.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Folkin, elektronisen ilmaisun ja indiepopin leikkauspisteessä toimiva brittiyhtye Fink palaa syksyllä Suomeen. Viime vuonna loppuunmyydyn klubikeikan soittanut ja alkukesästä myös Provinssi-festareilla vieraillut brittiyhtye nousee Tavastian lavalle perjantai-iltana 30. lokakuuta. Konsertin liput ovat myynnissä Tiketissä.
Fink on aikaisemmin dj:nä ja tuottajana toimineen bändin nokkamies Fin Greenallin johtama yhtye. José Gonzálezin ja Lambin hengenheimolaiset julkaisivat esikoislevynsä "Biscuits for Breakfast" vuonna 2006. Sittemmin Finkiltä on ilmestynyt viisi muutakin levyä, joista uusin on viime kesänä julkaistu "Hard Believer".
Hollywoodissa tuottaja Billy Bushin (mm. Foster the People, Beck) johdolla äänitetty Finkin kuutosalbumi soi edellislevyjen tapaan tiivistunnelmaisten downtempo-rytmien, Fin Greenallin omaleimaisen lauluäänen, akustisten kitaroiden ja elektronisten taustojen leikkauspisteessä.
Euroopassa jopa areenakeikkoja soittava Fink on myös Suomessa hurjassa nosteessa. Viime syksyn klubikeikka Kuudennella Linjalla myytiin loppuun kuukausia ennen keikkaa, ja nettihuutokaupoissa tapahtuman lippujen hinnat kohosivat moninkertaisiksi. Suosio jatkui tämän kesän Provinssissa, missä yhtye soitti ensimmäisen Suomen-festarikeikkansa.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































