The Soft Moon (Us), Ke 23.9. Kuudes Linja, Hki
Ke 23.9.2015 Helsinki, Kuudes Linja
Alkukesän Sideways-festivaaleilla vieraillut The Soft Moon palaa syksyllä klubikeikan merkeissä Suomeen. Sanfranciscolainen post-punk -yhtye esiintyy Helsingissä Kuudennella Linjalla keskiviikkona 23. syyskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 20. heinäkuuta.
The Soft Moon on bändin keulahahmoon Luis Vasqueziin personoituva yhtye, joka yhdistelee tuotannossaan Joy Division -henkistä post-punkia, Suiciden synkkää elektronista ilmaisua, My Bloody Valentinen shoegazea ja uuden aallon synthpopia. Captured Tracks -levymerkille uransa alusta lähtien kiinnitetty kokoonpano julkaisi nimettömän debyyttinsä vuonna 2010, jonka jälkeen The Soft Moonilta on ilmestynyt kaksi muutakin albumia: ”Zeroes” (2012) ja ”Deeper” (2015).
The Soft Moon sukelsi maaliskuussa julkaistulla uutuusalbumillaan levyn nimen mukaisesti yhä syvemmälle apokalyptiseen post-punk -maailmaan, ja teoksen teemat liikkuvat haavoittuvuudessa, itsetuhoisuudessa ja toipumisessa.
LIPUT:
Myyntiin ma 20.7.2015 klo 9.00
- ennakkoon Tiketistä alk. 15,50 EUR
- ovelta 16 EUR
http://www.thesoftmoon.com
http://www.facebook.com/thesoftmoon
http://www.kuudeslinja.com
http://www.fullsteam.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































