Brädi, pe 30.10.
Showtime klo 22:00
Brädi (Kari Härkönen, s. 1979) on pitkän linjan lahtelainen rap-artisti, joka otti ensiaskeleensa suomalaiseen hiphop-skeneen vuosituhannen vaihteessa 5th Element-kollektiivin puitteissa. Lahtelaisen hiphopin kivijalan valaneen ryhmän nimissä julkaistiin aikanaan kolme omakustanne-albumia ja järjestettiin menestyksekkäitä hiphop-tapahtumia vuosien ajan. 5th Elementissä toimivat mm. Cheek ja TS, joiden kanssa yhteinen musiikkimaku ja tavoitteet johtivat myös Brädin Herrasmiesliiga-yhtyeen perustamiseen 2000-luvun alkupuolella.
Miehellä on yli kymmenen vuoden kokemus suomalaisesta hiphop-kentästä sekä lähes vertaansa vailla oleva määrä vuosien keikkailun tuomaa kokemusta ja karismaa.
Suomalaisissa hiphop-piireissä ystävällisenä ja sosiaalisena konkarina tunnetun Brädin ensimmäinen soololevy "Repullinen Hiittiä" julkaistiin vuonna 2010. Herran toinen, selkeästi henkilökohtaisempi ja artistin omaa ajatusmaailmaa syvemmin avaava albumi "Näis Kengis" julkaistiin vuonna 2012.
Brädin toukokuussa (2014) julkaistu albumi "III" on artistin mukaan puhdas räppilevy, höystettynä vahvoilla singleillä ja omakohtaisilla, rehellisillä tunnelmapaloilla. Levyn ensimmäinen singlejulkaisu "Hätähuuto feat. Toni Wirtanen" singahti suoraan YleX:n, NRJ:n ja SuomiPopin soittolistoille. Vanhat diggarit saavat varmasti mitä tilaavat, mutta Brädi uskoo, että tämä levy aukeaa entistä paremmin uusille kuulijoille.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































