Arctic Laughs Comedy Festival: Show 15 K-18

Suomen kansainvälisin komediafestivaali, Arctic Laughs Comedy Festival järjestetään toista kertaa Helsingissä 29.-31.10. Näiden kolmen päivän aikana 2 esityspaikkaa, 15 showta ja 54 koomikkoa varmastavat, että naurattaa, kaikki englanniksi!
Festivaalien suurimmat kansainväliset esiintyjät ovat Liz Miele (USA), joka on mm. esiintynyt Late Night with Conan O'Brien -televisio-ohjelmassa, myös viime vuonna Arctic Laughsissa esiintynyt ja Ruotsin eniten myyvä koomikko Al Pitcher (NZ), Nigel Williams (USA) sekä Tiernan Douieb (UK).
Festareilla esiintyy myös kotimaisia tähtiä, mm. Ali Jahangiri, Teemu Vesterinen, Riku Sottinen, Joni Koivuniemi, Jape Grönroos sekä Ida Grönlund.
Esiintyjiä saapuu tänä vuonna Suomen lisäksi myös Venäjältä, USA:sta, Briteistä, Uusi- Seelannista, Kanadasta, Brasiliasta ja Skotlannista.
Manalan Lab-illat ovat esityksiä, joissa paikalliset koomikot pääsevät näyttämään parhaan 7 minuutin settinsä, ja ehkä paikalla piipahtaa joku festivaalin kansainvälisistä tähdistä kokeilemassa uutta materiaalia! Torstaina 29.10. klo 20.00 Manalan Labissa nähdään myös ensiesitys sukupuolenkorjausprosessia läpikäyvän Jamie MacDonaldin (CAN) tunnin kestävästä soolosta ”Man UP!”.
Manalan Ostrobotnia -juhlasalissa nähdään sekä kotimaisia että kansainvälisiä komiikan ammattilaisia tekemässä pidempiä keikkoja, ja Sokos Hotel Presidentti toimii festivaalien erikoisohjelman esityspaikkana. Presidentissä voi nauttia sekä esityksestä että illallisesta (myynnissä lippuja esitykseen sekä erikseen show&dinner -paketteja), ja festareilla tänä vuonna uutuutena olevista Comedy in the Dark -esityksistä. Comedy in the Dark on konsepti, joka on lähtöisin Leicesterin komediafestivaaleilta, Englannista vuodelta 2009. Esitys tapahtuu täysin pimeässä huoneessa, yleisö ei näe koomikkoa eikä koomikko näe yleisöä. Festivaalien tarkoituksena on saada Suomen komiikkaskeneä tunnetummaksi maailmalla järjestämällä itse kansainväliset festivaalit. Viime vuonna festareilla esiintynyt Ismo Leikola todisti, että Suomen kaltaisesta maasta voi hyvin löytyä Maailman Hauskin Mies. Ismo Leikola voitti Laugh Factoryn ensimmäistä kertaa järjestettävän ”The Funniest Person in the World” -kilpailun ylivoimaisesti.
The most international comedy festival in Finland, Arctic Laughs Comedy Festival will be held for the 2nd time in Helsinki 29th to 31st October 2015. During these 3 days 2 venues, 15 shows and 54 comics are guaranteed to make you laugh, all in English! The biggest international performers of this festival are Liz Miele (USA), who has performed for example in the hit tv -show Late Night with Conan O'Brien, Sweden's most selling comic Al Pitcher (NZ), who also performed at the festival last year, Nigel Williams (USA) and Tiernan Douieb (UK).
At the festival, there are also locally known comedians performing, such as Ali Jahangiri, Teemu Vesterinen, Riku Sottinen, Joni Koivuniemi, Jape Grönroos and Ida Grönlund. Nationalities at the festival vary, this year performers come for example from Finland, Russia, USA, The UK, New Zaeland, Canada, Brazil and Scotland.
The Lab-nights in Manala are shows where local comics get to show their best 7 minute sets, and maybe one of the international stars wil show up to test new material! On Thursday the 29th at 8 pm at Manala Lab will be the premiere of transgender comedian Jamie MacDonald's (CAN) onehour solo ”Man UP!” about adventures in gender transition and improbable love stories. In the Ostrobotnia hall of Manala both local and international comedy professionals will do longer sets, and Sokos Hotel Presidentti is the venue for the festival's special shows. At Presidentti you can enjoy both show and dinner (tickets sold seperatly to the show as well as show&dinner -pacs), and this year's new type of shows, Comedy in the Dark. Comedy in the Dark is a concept that originates to Leicester Comedy Festival in England 2009. The show will be held in a completely dark room, the audience doesn't see the comic and the comic doesn't see the audience.
The purpose of the festival is to get the Finnish comedy scene know abroad by throwing an international festival of our own. Ismo Leikola, who also performed at Arctic Laughs last year, proved that the funniest person of the World can be found from a country like Finland. Ismo Leikola won Laugh Factory's 1st title of ”The Funniest Person in the World” by far
Arctic Laughs Comedy Festival
Torstai 29.10.
SHOW 1
Manala 2-kerros 19:00
Tomi Walamies, Tiernan Douieb, Rudi Rok, Henric Chezek, Al Pitcher
Ovet auki 18:00
SHOW 2
Hotel Presidentti Teatterisali (Comedy in the Dark) 20:00
Ali Jahangiri, Al Pitcher, Liz Miele, Paul Westlake, Ray Zambino
Ovet auki / illallinen 18:00
SHOW 3
Manala LAB 3-kerros 20:00
Jamie MacDonald: Man UP!
Ovet auki 19:00
Perjantai 30.10.
SHOW 4
Hotel Presidentti Teatterisali 18:00
Aatu Raitala, Tiernan Douieb, Joe Eagan, Nigel Williams, Ali Jahangiri
Ovet auki 17:30 ja illallinen klo 20:00
SHOW 5
Manala 2-kerros 18:00
Trent Pancy, Anders Helenius, Liz Miele, Rich Lyons, Nikolay Antonov
Ovet auki 17:00
SHOW 6 Manala 3-kerros 19:00
Miska Kajanus, Eric Seufert, Henri Hakkarainen, Elijah Nelson, Isak Rautio, Joel Herman, Bahar Tokat, Pete Heininen
Ovet auki 18:00
SHOW 7
Hotel Presidentti Teatterisali 21:00 (Comedy in the Dark)
Paul Westlake, Liz Miele, Jamie MacDonald, Ray Zambino, Anders Helenius
Ovet auki 19:30 / illallinen 19:30
SHOW 8
Manala 2-kerros 21:00
Ali Jahangiri, Nickolay Antonov, Tiernan Douieb, Nigel Williams, Rudi Rok, Bahar Tokat
Ovet auki 20:00
SHOW 9
Manala 3-kerros 22:00
Trent Pancy, Aretta Vähälä, Joni Koivuniemi, Leo Viking Holmström, Harri Soinila, Ulla Virtanen, Thiago Chavez, Heikki Multanen
Ovet auki 21:00
Lauantai 31.10.
SHOW 10
Hotel Presidentti Presidenttisali 18:00
Tiernan Douieb, Teemu Vesterinen, Ali Jahangiri, Liz Miele, Nigel Williams
Ovet auki 16:30 ja illallinen klo 16:30
SHOW 11
Manala 2-kerros 18:00
Aatu Raitala, Bahar Tokat, Rich Lyons, Rudi Rok, Henric Chezek, Riku Sottinen
Ovet auki 17:00
SHOW 12
Manala 3-kerros 19:00
Joonatan Pitkänen, Kimmo Wilska, Johanna Tohni, Jamie Macdonald, Helena Pöllänen, Pietari Vihula, Robert Pettersson, Jape Grönroos
Ovet auki 18:00
SHOW 13
Manala 2-kerros 21:00
Ray Zambino, Joe Eagan, Johanna Tohni, Mikko Kauppinen, Liz Miele, Heikki Vilja, Tiernan Douieb Ovet auki 20:00
SHOW 14
Hotel Presidentti Presidenttisali 22:00
Ali Jahangiri, Teemu Vesterinen, Peter Sapiano, Paul Westlake, Anders Helenius, Nigel Williams
SHOW 15
Manala 3-kerros 22:00
Peter Sapiano, Petrie Butler, Ida Grönlund, Henry Lehto, Kaisa Pylkkänen, Saana Peltola, David Fagerudd, Tommi Tuominen
Ovet auki 21:00
Show and dinner menu
Alkuruoka
Vihersalaattia
Tomaatti-?sipulisalaattia
Katkarapu-?pastasalaattia
Tapas-?perunasalaattia
Cajun
paahdettua
lohta
ja
salsaa
Coleslawta
Pääruoka
Revittyä porsasta ja ruisnachoja
Marinoituja oliiveja
Talon leipälajitelma
Kanaa romesco-kastikkeessa ja kasviskvinoaa
Jälkiruoka
Cookie-keksejä ja minituulihattuja
Kahvia ja teetä
__________________________________
Tapahtumanumero R-kioskilla:
110638 (Manala 2.kerros)
110640 (Presidentin teatterisali)
110641 (Manala 3.kerros)
110642 (Presidentin Presidenttisali)
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Alppipuistossa nautitaan kesästä ja ilmaistapahtumista |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Juhannusta vietetään tyhjentyneen kaupungin saarissa ja rannoilla |
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |