Svart Festival
Svart Festival valtaa Helsingin marraskuussa
Svart Records juhlistaa marraskuussa kuusivuotista taivaltaan kahden nimikkofestivaalinsa merkeissä. Perjantaina 27.11. järjestettävän ensimmäisen Svart Festivalin juhlapaikkana on Helsingin Nosturi, jossa nähdään kahdella lavalla levy-yhtiön ykkösnimiä, kuten Jess & The Ancient Ones, Speedtrap, Sammal, Kesä sekä Hard Action. Päivää myöhemmin sama viisikko nousee lauteille Jyväskylän Lutakossa.
Svart Recordsin nokkamies Tomi Pulkin mukaan ajatus omasta sisäfestarista on ollut pitkään mielessä, mutta toteuttamiseen meni aikaa – eikä synnyttämisprosessi ollut liian helppo nytkään:
- Olimme aikeissa järjestää nimikkotapahtuman jo viime vuonna yhtiön täyttäessä viisi, mutta julkaisutoiminta vei kaiken ajan. Siirsimme ajankohtaa reilusti eteenpäin ja annoimme Blow Up That Gramophonen sekä Clarksdale Communicationsin hoitaa käytännön järjestelyn. Festivaalilla olisi ollut kysyntää muihinkin kaupunkeihin, mutta yhtyeiden aikataulut eivät antaneet periksi. Ensi vuonna pyrimme levittämään Svart-sanomaa muihinkin kaupunkeihin erilaisten tapahtumien muodossa.
Svart Festivalin liput tulevat myyntiin 23.6.2015. Festivalin yhteistyökumppanit ovat Svart Records, Nosturi, Lutakko, Elmun Baari, Blow Up That Gramophone, Clarksdale Communications sekä Soundi.
Svart Festival, Helsinki, Nosturi
Jess & The Ancient Ones
Speedtrap
Sammal
Kesä
Hard Action
+ 1
ovet klo 19.00
K-18
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































