Leprous (Nor), nRendezvous Point (Nor), nSphere (Nor)
LEPROUS SAAPUU NOSTURILLE LOKAKUUSSA:
Progenaamari päälle, tunteet mutkalle ja keikalle!
Norjalainen Leprous takoi aikanaan tunnustusta Emperor yhtyeen keulahahmo Ihsahnin taustabändinä. Mainettaan Suomessa kasvattanut yhtye saapuu toiselle Nosturin keikalle syksylle 2015. Viimeksi bändi vieraili talossa syksyllä 2013, jolloin se räjäytti yleisön tajunnan upealla keikallaan. Mikä kutkuttavinta, Leprous julkaisee viidennen albuminsa "The Congregation" toukokuussa. Uusi levy polkaisee käyntiin euroopan kiertueen, joka rantautuu Helsinkiin 28.10.
Yhtye perustettiin vuonna 2001, mutta se koki monia jäsenmuutoksia vuosien varrella. Vuoteen 2008 mennessä lineup muotoutui malliinsa ja he nauhoittivat esikoisalbuminsa "Tall Poppy Syndrome". Levy julkastiin vuonna 2009 amerikkalaisen Sensory Recordsin kautta. Viimeisin levy "Coal" julkaistin vuonna 2013 ja se sai positiivisen palautteen maailmalla. Yhtyeelle on annettu tunnustusta musiikkilajien innovatiivisesta sekoittamisesta. Soundissa sekoittuu aineksia niin King Crimsonista, Pink Floydista kuin Toolistakin.
Leprouksen rumpali Tobias Ørnes Andersen jätti yhtyeen vuonna 2014 ja hänet paikkasi Norjalaisesta black metal yhtyy Borknagarista tuttu Baard Kolstad.
Ikäraja: ikärajaton
Aika: ovet klo 19:00
Anniskelualue (K-18)
Ovella peritään 3 euron eteispalvelumaksu käteisellä.
http://www.facebook.com/leprousband?fref=ts
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































