Kumkummaa - Show & Dinner, su 10.1.
Ohjelma alkaa klo 14:00.
Hinnasto:
Lapsi alk. 39 €
Aikuinen alk. 49 €
KumKumMaa show and dinner on uudenlainen lapsiperheille suunnattu konsepti.
Sen tavoitteena on tarjota hyvää ruokaa ja laadukasta ohjelmaa koko perheelle.
Sillä aikaa, kun lapset viihtyvät KumKumMaa rockseikkailun parissa, vanhemmat voivat nauttia rauhassa ruokailusta.
Lapsille on tietenkin oma maistuva KumKumMaa buffet. Koko lasten ruokailun ajan KumKumMaan väki on mukana ohjaamassa ja tutustuttamassa lapsia maukkaiden ruokien maailmaan. Myös aikuisille tarjoillaan musiikillisia välipaloja. KumKumMaa show and dinner tapahtuu samassa tilassa, joten aikuisilla on välitön näköyhteys lapsiinsa.
Esiintyjät:
Katja Aakkula, Laulu
Ushma Karnani, Laulu
Ville Pappanen, Kitara
Tuomo Kovalainen, Basso
Kari Välimäki, Rummut
Lastenmenu:
Kanavartaita ja avokadoaiolia
Hodarivartaita (nakilla/vegenakilla)
Salaattitikkareita (kurkku,salaatinlehti ja mausteet kirsikkatomaatin ympärillä)
Juustoisia bataattilohkoja ja ketsuppimajoneesia Helsingin makkaratehtaan makkaroita
Raitajuuritikkareita
Pieniä pizzaleivoksia
Suklaahodareita vattuketsupilla ja kinuskisinapilla
Aikuiset:
Tabbulehsalaattia ja marinoituja kasviksia
Paahdettua talvikurpitsaa, paprikaa ja fetajuustoa
Kanavartaita ja avokadoaiolia
Villisikapyöryköitä ja hummusta
Pieniä pizzaleivoksia
Aikuisten hodarimenu:
Helsingin makkaratehtaan makkaroita (ja luomuseitania) Briossisämpylöitä
Chili- ja suolakurkkumajoneesia
Paahdettua sipulia
Punajuurisinappia
Aura- ja cheddarjuustoa
Marinoitua punasipulia
Mustapapumuhennosta
Suklaahodareita vattuketsupilla ja kinuskisinapilla
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































