Scott Bradlee's Postmodern Jukebox
YOUTUBESSA JA LAVALLA MILJOONAT HURMANNUT SCOTT BRADLEE’S POSTMODERN JUKEBOX SUOMEEN
Yhteensä yli 250 miljoonaa katselukertaa YouTubessa kerännyt Scott Bradlee’s Postmodern Jukebox saadaan ensi vuonna ensivisiitilleen Suomeen osana laajamittaista Euroopan kiertuettaan. Tämän päivän pop- ja rock-hittejä 1920-70-lukujen kepeään tai kaihoisaan tyylikkyyteen taitavasti sovittava kollektiivi esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla torstaina 12. toukokuuta 2016. Konsertin lipunmyynti käynnistyy tämän viikon perjantaina 12. kesäkuuta Lippupalvelussa.
Scott Bradleen johdatuksella huippumuusikot ja lahjakkaat laulajat loihtivat nerokkaita vintage-versioita nykyhiteistä tehden niistä vastustamattoman hyväntuulisia. Postmodern Jukebox saa Beyoncén, Britney Spearsin, Taylor Swiftin, Radioheadin, Miley Cyrusin ja Lady Gagan hitit kuulostamaan kuin ne olisivat Louis Armstrongin, Ella Fitzgeraldin, Judy Garlandin tai Nina Simonen aikalaisia. Taylor Swiftin ”Shake It Offin” yhtye on saanut svengaamaan Motown-hengessä, One Directionin ”Steal My Girl” vuorostaan soi vastustamattomana swinginä ja Meghan Trainorin ”All About That Bass” 40-luvun savuisena pystybassojazzina. Tyylikkäät rytmittelyt saavat yhtyeen kuulostamaan Benny Goodman Orchestralta, joka olisi nauttinut yhden energiajuoman liikaa.
Valtavaksi ilmiöksi sosiaalisessa mediassa noussut Scott Bradlee’s Postmodern Jukebox on onnistunut ylittämään sukupolvirajoja myös loppuumyydyissä konserteissaan, kun eri-ikäiset fanit löytävät kukin kappaleista jotakin tuttua. Suosion kasvaessa myös konserttipaikat ovat kasvaneet keikka keikalta. Kulttuuritalollakin katsomon permanto on varattu tanssimiseen, istumapaikat sijoittuvat nousevan katsomon puolelle. Esimakua tulevasta saa esimerkiksi yhtyeen YouTube-kanavalta: http://www.youtube.com/postmodernjukebox.
KONSERTTI:
Scott Bradlee’s Postmodern Jukebox (USA)
To 12.5.2016 klo 19.30 Kulttuuritalo, Helsinki
LIPUT:
Myyntiin pe 12.6.2015 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 59,50 / 54,50 / 49,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä,
puhelinpalvelusta 0600 10 800 (1,98 €/min + pvm) ja netistä http://www.lippupalvelu.fi
Opiskelijat: palvelumaksuineen alkaen 34,50 euroa
Järjestäjä: Live Nation Finland Oy
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































