Musta-Lista, Korstoraatio, Jere X Ode, la 23.1.
Liput ovelta 12 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Keikan jälkeen Tavastian Lauantaidisko klo 23:30 alkaen. Keikkalippu oikeuttaa jäämään diskoon.
KORSTORAATIO:
Lytän, Tohtori Geton, Super Duven, Mikemon ja Joosu J:n Korstoraatio on tunnettu erityisen kovasta livemeiningistä. Vuonna 2013 kaveriporukasta muodostunut muun muassa Kortepohjan Wu Tang Claniksi tituleerattu posse julkaisi "Fourgnxtazsippinhennesyinopelast"-mixtapen yhtyeen perustamisvuonna. Paljon kehuja kerännyt debyytti vei siihen aikaan vielä neljän hengen yhtyeenä vaikuttanutta porukkaa keikoille ympäri Suomea. Loppuvuodesta 2013 julkaistu "Se on K.O" -musiikkivideo on kerännyt YouTubessa jo yli 90 000 katsomiskertaa. Samaisena vuonna debyyttialbumin "Helmethillapenska" julkaissut Joosu J liittyi hiljattain mukaan yhtyeeseen.
Korstoraation jäsenistä soolouralla ovat ansioituneet myös Super Duve ja Lyttä. Super Duven soolodebyytti "Streit Outta Hima" oli heinäkuussa Levykauppa Äxän kolmanneksi myydyin räp-äänite. Lytän 2014 julkaistulla "Mr. Harald" -albumilla vierailee suomiräpin veteraani OG Ikonen ja nuorempi tulokas Gettomasa. On kuitenkin tullut aika laittaa sooloprojektit tauolle ja julkaista uutta Korstoraatiota, josta esimakuna YouTubessa hetkessä 20 000 katsojaa kerännyt "Dääm"-musiikkivideo. Vuonna 2015 mouhoamiset laitettiin niin sanotusti isolleen, KPC-kollektiiviin kuuluva Korstoraatio solmi levytyssopimuksen Överdog Recordsin kanssa, uusi levy on tulossa keväällä 2016.
MUSTA-LISTA:
Musta-Lista on suomirap-yhtye / kollektiivi, jonka 25 kappaletta sisältävä debyyttijulkaisu (Jööpelin kalikat, maaliskuu,2015) on jo ehtinyt helliä uskollisten skenefanien korvia. Vakionaamoina posseen kuuluvat Hurtta, Ruuben, Maski, Elia. Lisäksi jengiin kuuluu vaikuttava määrä alan miehiä niin tuottaja- kuin vierailijapuolelta, joista levyllä mukana mm. Likanen Etelä, Jeijjo & Nupi, Pitkiställä Records
JERE X ODE:
JXO eli Jere Maltsusta ja Ode Malmilta löivät hyntyt yhteen 2015 vuoden alussa julkaisemalla "2015Anthemi" posse-musiikkivideon, joka on tähän asti kerännyt Youtubessa jo 165 000 katselukertaa. JXO julkaisi sinkku-videoita tulevalta (Malmi N Kartano LP) albumilta, Youtubeen, jotka saivat JXO:n kuuntelijakunnan tietoisuuteen. Jere ja Ode on muunmuassa keikkaillut kuluneen vuoden aikana Summer Up-festivaaleissa, Kallio Block Partyssa ja lukemattomia määriä eri klubeilla. Keikkaote on selkeä, energinen ja karismaattinen. JXO:lla on rehellinen ja tekninen uus/vanha soundi, joka tuo ysäriviboja taustoineen ja modernia kehitystä sanotusten puolesta. Hype on vuoden alusta kasvanut tasaista tahtia kahden miehen armeijalla ilman managerointia. Malmi N Kartano albumi ilmestyy Överdogin kautta keväällä 2016.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































