The Cure (UK) – The Cure Tour 2016

Hinta: 304.50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

THE CURE KONSERTOI HARTWALL ARENALLA LOKAKUUSSA

Maailman suosituimpiin vaihtoehtorock-yhtyeisiin lukeutuva brittiläinen The Cure saapuu ensi vuonna Suomeen 20 vuoden tauon jälkeen. Laajamittaiselle maailmankiertueelle suuntaava yhtye tuo ”The Cure Tour 2016” –kiertueensa Helsingin Hartwall Arenalle perjantaina 7. lokakuuta. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy maanantaina 30. marraskuuta Lippupisteessä.

1970- ja 80-lukujen taitteessa post-punkilla aloittanut The Cure on yksi arvostetuimmista vaihtoehtorock-yhtyeistä, joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen lukuisiin fanisukupolviin uransa varrella. Pörrötukkaisen Robert Smithin luotsaama yhtye tunnetaan erityisesti riipaisevan melankolisista melodioistaan ja tarttuvista pop-rytmittelyistään. Bändin suurimmat hitit, kuten ”Just Like Heaven”, ”Friday I’m In Love”, “Boys Don’t Cry”, “Lullaby”, “Close To Me”, “The Lovecats” ja “Doing The Unstuck”, lukeutuvat kaikkien tuntemiin rockin klassikkoihin. Yhtyeen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti lähes 30 miljoonaa.

The Cure suuntaa ensi vuonna ensimmäiselle laajamittaiselle kiertueelleen kahdeksaan vuoteen. Tulevalla ”The Cure Tour 2016” –kiertueellaan Robert Smith (laulu/kitara), Simon Gallup (basso), Jason Cooper (rummut), Roger O'Donnell (koskettimet) and Reeves Gabrels (kitara) tarjoilevat laajan kattauksen materiaalia yhtyeen 37-vuotisen taipaleen varrelta. Bändi on lupaillut soittavansa hittejä, harvinaisuuksia, keikkasuosikkeja ja vielä julkaisemattomia kappaleita. Ensi kesän Pohjois-Amerikan kiertueen liput ovat menneetkin kuin kuumille kiville, esimerkiksi New Yorkissa yhtye tekee peräti kolme konserttia Madison Square Gardenissa.

Suomeen The Curea on saatu odotella jo 20 vuotta. Edellisen kerran yhtye esiintyi Provinssirockissa vuonna 1996, tätä ennen bändi on konsertoinut Suomessa vuosina 1992 ja 1985.

KONSERTTI:
The Cure (UK) – The Cure Tour 2016
+ Special guest: The Twilight Sad
Pe 7.10.2016
Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18, konserttiaika tarkentuu myöhemmin

LIPUT: Myyntiin ma 30.11.2015 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 69,50 / 74,50 / 79,50 € + mahd. toimituskulut

Varausaika 2 päivää. Varauksia voi tehdä vain kahden ensimmäisen myyntipäivän aikana puhelinpalvelun kautta.

THE CURE - FIRST CLASS

First Class -liput ovat nimensä mukaisesti lippuja tapahtumien parhaille paikoille.
First Class tarjoaa faneille turvallisen ja luotettavan pääsyn tapahtumien ykköspaikoille.
Tavallisista pääsylipuista poiketen First Class -lippujen hinta muuttuu kysynnän mukaan, aivan kuten esimerkiksi lentolippujen ja hotellihuoneiden hinnat.
Hinta, jolla asiakas lipun ostaa on First Class -lipun sen hetkinen virallinen hinta.
First Class -lippu on pääsylippu, eikä siihen sisälly mitään palveluita.

First Class gives fans safe access to some of the best seats in the house.
The pricing of First Class tickets is market-based (adjusted according to supply and demand).
Please note that First Class tickets do not include any VIP services or merchandise.

LISÄTIEDOT:
Live Nation Finland

www.thecure.com
www.livenation.fi

Pysäköinti Hartwall Arenalla on maksullinen (10 €, maksu käteisellä).
Mikäli olet valinnut toimitustavaksi printtiliput, muistathan tulostaa pdf-liput mukaasi ennen Hartwall Arenalle menoa
!



Lipunmyynti alkaa ma 30.11. klo 9
Tapahtumanumero R-kioskilla on: 111465
Permannolla seisomapaikat
Ostorajoitus 4 lippua / asiakas!

AITIOVUOKRAUS. Varaa seurueellesi aitio (10-25 henkilöä)
Hartwall Arenan aitiopalvelut, virallinen välittäjä: +358 20 419 4076 tai aitio@hartwallarena.fi. Avoinna arkisin klo 9.00-16.00


Tapahtumapaikka / Venue

Areenankuja 1
00240 HELSINKI


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Areenankuja 1
00240 HELSINKI

Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa
Lue lisää




Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen
Lue lisää




Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa
Lue lisää




Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt
Lue lisää




Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti
Lue lisää




Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan
Lue lisää




Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi
Lue lisää




Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan
Lue lisää




Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen
Lue lisää




Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa
Lue lisää




Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa
Lue lisää




Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla
Lue lisää




Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan
Lue lisää




Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin
Lue lisää




Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin
Lue lisää




Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota
Lue lisää




Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää










Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.