Bryan Ferry
BRYAN FERRY KONSERTOI FINLANDIA-TALOSSA TOUKOKUUSSA
Roxy Musicin tyylikkäänä keulakuvana tunnetuksi tullut Bryan Ferry saapuu yhtyeineen Suomeen keväällä. Englantilaislaulaja saapuu esittelemään laajaa tuotantoaan Roxy Music -ajoilta soolomateriaaliin saakka Helsingin Finlandia-talolle maanantaina 9. toukokuuta. Lämmittelijänä esiintyy ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Nea Nelson.
Vuonna 1970 perustettu Roxy Music toimi menestyksekkäästi aina 80-luvun alkuvuosille. Bryan Ferry julkaisi kuitenkin soolomateriaalia jo rinnakkain yhtyeuransa kanssa, ja ensimmäinen sooloalbumi ”These Foolish Things” ilmestyi vuonna 1973. Karismaattinen Bryan Ferry tunnetaan lukuisista melankolissävytteisistä pop-kappaleistaan, joista tunnetuimpia ovat Roxy Musicin kanssa tehty ”Avalon”, ”Slave To Love”, ”Jealous Guy”, ”Love Is The Drug”, ”Dance Away” ja ”Kiss And Tell”. Ferryn tuorein albumi on vuonna 2014 julkaistu, kehuja kerännyt ”Avonmore”, josta julkaistaan ”Avonmore Special Edition” perjantaina 4. joulukuuta. Erikoisjulkaisu sisältää bonusmateriaalia sekä vinyylin viime vuonna julkaistusta albumista.
Tulevalla kiertueella tullaan kuulemaan läpileikkaus kattavan uran tehneen laulajan tuotannosta, Roxy Music -ajoista uusimpaan ”Avonmore”-albumiin. Bryan Ferry nähtiin Suomessa viimeksi vuonna 2010 Roxy Musicin kanssa.
KONSERTTI:
Bryan Ferry (UK)
+ Special Guest: Nea Nelson (SWE)
Ma 9.5.2016 Finlandia-talo, Helsinki
LIPUT:
Myyntiin torstaina 3.12.2015 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 78,50 / 68,50 / 58,50 euroa Lippupalvelusta
VIP-paketit alkaen 170,71€ Events Clubista eventsclub.fi
Järjestäjä: Live Nation Finland Oy
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |























































