Opiskelijoiden laskiaisrieha Kaivopuistossa
Laskiaisrieha on yksi Suomen suurimmista opiskelijoiden ulkourheilutapahtumista. Se järjestetään vuosittain laskiaistiistain kunniaksi Helsingin Kaivopuistossa Ullanlinnanmäellä. Laskiaisriehaan osallistuu tuhansia opiskelijoita ympäri Suomea laskemaan mäkeä sekä nauttimaan iloisesta karnevaalitunnelmasta. Vapaan pulkkailun ja lystinpidon ohella tiedossa on musiikkia, kilpailuja sekä sähäkkää ohjelmaa.
Laskiaisriehan legendaarisin osa on Akateeminen mäenlaskukilpailu, jossa joukkueet kisaavat toinen toistaan kekseliäämmillä ja näyttävämmillä rakennelmilla Laskiaisen huikeimman mäenlaskuvälineen tittelistä. Aikaisempina vuosina rinteessä on nähty junia, autoja, hävittäjiä, tankkeja sekä Lohikäärmeen kuolema ja onpa mäki laskettu myös alhaalta ylöskin! Tapahtuma on onnistuneesti järjestetty myös lumettomana talvena, joten Ullikselle voi suunnata säässä kuin säässä!
Laskiaisriehan virallisina jatkoina toimivat Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan Teekkarijaoston Gravitaatio-bileet Helsingissä. “Gravis” on ollut loppuunmyytynä jo useana vuotena peräkkäin, joten osallistujien täytyy olla valppaina kun lipunmyynti aukeaa. Itse jatkoista saadaan lisätietoa lähempänä tapahtumaa.
Pulkka kainaloon ja mukaan mäkeen!
#Laskiaisrieha16
Aikataulu
13:00 Laskeminen alkakoon!
-Bilemusiikin tahdissa pulkka tai liukuri alle ja eikun mäkeen!
13-15 TEK-Race
-Riehan hurjapäisin nopeuskisa lasketaan jälleen
Ilmoittautuminen TEK-Raceen onnistuu Vapaateekkarien pääkallopaikalla
15:00 ABB Akateeminen mäenlaskukilpailu
Palkintojenjako
-Mäenlaskukisan jälkeen Arvovaltainen Tuomaristo palkitsee tämän vuoden parhaimmat laskuvälineet
17:00 Laskiaisrieha päättyy
-Viethän pulkkasi mukanasi ja jätät Kaivopuiston siistiin kuntoon!
20:00 Gravitaatio
Laskiaisriehan viralliset jatkot juhlitaan AYY:n Teekkarijaoston Gravitaatio-bileissä The Circus -yökerhossa Helsingissä, joissa lavalle astuu Tiisu ja Uniklubi!
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































