Sampo Lassila Narinkka Vierailla Mailla Levynjulkaisukonsertti
Sampo Lassila NARINKKA Vierailla mailla Levynjulkaisukonsertti
Sampo Lassila NARINKKA -Yhtyeen toinen albumi julkaistaan 11.3 , jolloin yhtye pitää myös konsertin Helsingin Vuotalossa. Albumi tarttuu teemaltaan rohkeasti nykypäivään: ’Vierailla mailla’ (In Strange Lands) –albumi käsittelee suomiklezmerin omaperäisin äänenpainoin siirtolaiskohtaloita –suomalaiskohtaloita ulkomailla ja toisaalta ulkomaalaiskohtaloita Suomessa, toisiaan sivuten.
Narinkka -yhtyeen tyylin mukaisesti albumin instrumentaalimusiikki täydentyy sanallisilla kertomuksilla, joissa albumin teemaa katsotaan yksilöiden kautta välillä humoristisenkin linssin läpi. Sampo Lassilan säveltämällä ja tuottamalla albumilla yhtyeen tyyli neoklezmerin ja pohjoisen bluesin välillä syventyy ja trio pitäytyy tyylinsä mukaisesti akustisissa äänissä ja soittimissa. Lisäväriä alttoviulun, harmonikan ja kontrabasson trioon tuovat albumilla mm. munanleikkuri, maitotonkka, lehtiharava, kumisaappaat, preparoitu sitra ja Hangon lakritsilaatikko.
Kesto 2h 15 min
http://www.narinkka.com
The second album of the Finnish suomiklezmer -trio, called ’In Strange Lands´, has a strong current theme: the touching destinies of Finns moving abroad from Finland - and on the other hand, the strange immigrant destinies in Finland. The fact is, that after 1870 more than a million Finns have moved from Finland to start a new life in a foreign country.
According to the style of Narinkka, the original instrumental compositions have also written stories beside them. In these stories about the extraordinary individuals the theme of the album is observed through a lens of sensitive Finnish style and heartwarming humour.
In the album, produced and composed by the leader Sampo Lassila, the trio’s style between neoklezmer and Nordic blues is going onward and deeper. The trio with double bass, viola pomposa and accordion is also reinforced with surprising Finnish concrete sounds. An egg-cutter, old milkchurn, rusty rake, Nokia rubber boots, prepared sitra and old liquorice box among other creative sounds can be heard on the album – not to mention the diverse technical styles of playing the trio’s main instruments.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































