Tomi Leino Trio
Tomi Leino Trio
Levynjulkaisukonsertti
Suomen kansainvälisesti menestyksekkäimpiin bluesyhtyeisiin kuuluva Tomi Leino Trio julkaisee uutuusalbuminsa Malmitalon konsertissa. Uutuuslevy tarjoilee monipuolisen ja vauhdikkaan paketin vanhan liiton bilemusiikkia yhtyeen autenttisella, mutta tuoreella otteella esittämänä. Levy äänitettiin Suprovox-studiolla suoraan vanhalle kaksiraitanauhurille täysin livenä, jonka ansiosta levyllä kuuluu yhtyeen spontaani, vuosien kovan keikkailun myötä saumattomaksi hioutunut yhteissoitto. Levynjulkaisukonsertissa bändi esittää energisiä liveversioita uutuuslevyltä ja muusta laajasta ohjelmistostaan.
Säännöllisesti Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Sveitsissä keikkaileva Tomi Leino Trio koostuu kolmesta "bluesin erikoismiehestä", joilla on myös pitkä ja laaja kokemus työskentelystä tyylilajin amerikkalaisten mestarien kanssa. Yhdessä kolmikko on enemmän kuin osiensa summa rakentaen hypnoottisen ja dramaattisen kaaren esiintymisiinsä.
Tomi Leino - laulu, kitara, huuliharppu
Jaska Prepula - basso, kitara, laulu
Mikko Peltola - rummut
Kesto 90 min, väliaika on.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































