Teho Teardo & Blixa Bargeld - Nerissimo Tour 2016
TEHO TEARDON JA BLIXA BARGELDIN NERISSIMO-KIERTUE SUOMEEN
Einstürzende Neubautenista tuttu Blixa Bargeld sekä säveltäjä-muusikko Teho Teardo saapuvat uuden albuminsa ja sitä seuraavan Nerissimo Tour 2016 -kiertueensa tiimoilta Suomeen. Kaksikko nähdään jousikvartetin vahvistamana Helsingin Savoy-teatterissa sunnuntaina 22. toukokuuta, ja konsertin lipunmyynti alkaa Ticketmasterissa perjantaina 19. helmikuuta klo 10.
Teho Teardon ja Blixa Bargeldin "Ingiuria"-teatteriproduktiosta alkanut menestyksekäs yhteistyö ja kolme vuotta sitten ilmestynyt debyyttialbumi "Still Smiling" saavat jatkoa, kun italiaksi mustinta merkitsevä "Nerissimo" julkaistaan huhtikuun loppupuolella. Edellislevyn tavoin uusi albumi on äänitetty Roomassa ja Berliinissä, ja sillä kuullaan kappaleita saksaksi, italiaksi ja englanniksi.
Teardo tunnetaan muun muassa äänisuunnittelijana ja palkittuna elokuvasäveltäjänä, jonka musiikkia on kuultu italialaisohjaajien, kuten Paolo Sorrentinon töissä. Bargeldin lisäksi Teardo on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi pian Suomessakin konsertoivan Lydia Lunchin kanssa. Industrial-yhtye Einstürzende Neubautenin johtohahmona parhaiten tunnettu Bargeld soitti myös Nick Cave and the Bad Seedsin riveissä lähes 20 vuotta, minkä lisäksi artisti on kunnostautunut myös esimerkiksi näyttelijänä.
Ostorajoitus: 4 / hlö
Liput ennakkoon alk. 29,50 € / ovelta 31 €, mikäli tilaisuus ei ole loppuunmyyty
http://www.tehoteardo.com
https://neubauten.org/en/blixa-bargeld
Tuotanto Fullsteam Agency Oy
http://www.fullsteam.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































