Niko Kivelä - Kolmas minä toden sanoo
Ensin oli MINÄ!, joka houkutteli Suomen upeimpiin saleihin 15 000 katsojaa. Sitten tuli Toinen MINÄ!, josta nautti 18 000 katsojaa ympäri Suomen. Keväällä 2016 Kolmas MINÄ toden sanoo -niminen kiertue jatkaa siekailematta siitä, mihin toinen MINÄ! jäi – kauniin egyptiläisen hierojan pöydälle ja tutkimusmatkalle kartoittamattomille genitaalialueille.
Kolmas MINÄ toden sanoo on rohkea, jopa tyhmänrohkea, korvia punoittavan omakohtainen ja vähän yhteiskunnallinenkin. Välillä kierrokset nousevat ja Niko saa savukoneet näyttämään naurettavilta. Kymmenen miljoonan YouTube-klikin mies on suoraviivaisempi kuin koskaan, eikä pyytele anteeksi keneltäkään tai miltään.
”Koska tämä on jo kolmas soolokiertueeni, pitää tämän olla ehdottomasti se hauskin ikinä – ihan jo siksikin, että jaksaa itse vetää. Koen, että mun tehtäväni on puhua ihmisille ja teen sen täysillä joka kerta. Ja pääosassa on nimenomaan puhe; lavalla ei ole mitään ylimääräistä, vaan idea on nimenomaan se, että maalaan lavalle sen maailman, josta puhun. Haluan, että keikan jälkeen ihmiset kehuu juttuja, ei jotain värivaloja.” – Niko Kivelä
Niko Kivelää voi ansaitusti kutsua konkariksi alallaan: pitkästi toistakymmentä miljoonaa YouTube-latausta kertoo siitä, että Nikon huumori uppoaa laajalla rintamalla. Nikon suosituimmalla videolla on suomalaisittain käsittämättömät 1,5 miljoonaa katselukertaa! Soolokiertueiden lisäksi Niko on tuttu näky sekä tv:n viihdeohjelmista että Suomen suosituimpien stand up -klubien lavoilta.
Kolmas MINÄ toden sanoo -kiertue starttaa 26.2.2016 Lahdesta ja huipentuu 19.5.2016 Helsingin Kulttuuritalolle. Väliin mahtuu 37 keikkaa ympäri maan, Kuusamosta Keravalle ja Raumalta Rovaniemelle. Katsojien kohtaaminen ja suoran palautteen saaminen on Nikolle tärkeää, ja edellisten kiertueiden tapaan Nikoa pääsee tälläkin kiertueella jututtamaan keikkojen jälkeen.
Lisätietoja tapahtumasta:
nikokivela.fi
suomenstandupclub.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































