Suora yhteys avaruudesta Heurekaan – Tähtenä astronautti Tim Kopra
Heurekasta otetaan NASAn kautta videoyhteys avaruuteen. Suomalaissukuinen Timothy Kopra vastailee yleisön kysymyksiin kansainväliseltä avaruusasemalta.
NASAn aikataulun vuoksi tapahtuma järjestetään perjantai-iltana. Heurekan ovet avautuvat kello 20, ja kävijät voivat virittäytyä tunnelmaan tiedekeskuksen näyttelyissä ja planetaariossa. Suomalaisia avaruusasiantuntijoita haastatellaan kello 21.45 alkaen, ja Kopran kanssa keskustellaan kello 22.30-23.00 välillä.
Timothy Kopraa on kutsuttu sisunautiksi hänen suomalaisten sukujuurtensa vuoksi. Hänen isoisänsä oli kotoisin Karjalan Valkjärveltä ja muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1910. Timothy Kopran isä puhui vielä sujuvaa suomea, mutta hän itse osaa vain muutaman sanan. Hän on ollut avaruudessa aiemminkin, ja tällä kertaa hänellä on mukanaan erityisesine: Jean Sibelius -juhlaraha, jonka hän sai tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä.
”Sisunautti” –lempinimen saanut Kopra vieraili Heurekassa vuonna 2010 ja toivoi nyt saavansa uudelleen yhteyden suomalaisiin tieteen ystäviin.
Kysy Kopralta – sisunautti vastaa –tapahtuma järjestetään perjantaina 27.5. kello 20.00–23.30. Aikuisten lippu 10 e ja alle 18-vuotiaat 5 e. Lipun tilaisuuteen voi ostaa etukäteen täältä: http://www.lippuagentti.fi/event/view?id=2230 tai kello 20.00 alkaen ovelta, jos paikkoja on vielä jäljellä.
Tulijat pääsevät myös tutustumaan Heurekan näyttelyihin. Ulkopuisto Galilei on suljettu. Vapaaliput ja muut erityisliput eivät oikeuta tämän tapahtuman sisäänpääsyyn. Keskustelua pääsee seuraamaan Heurekan auditorioon, planetaarioon tai aulaan.
Lue lisää tapahtumasta täältä: http://www.heureka.fi/fi/suora-yhteys-avaruudesta-heurekaan
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































