John Grant (Us), Pe 11.11. The Circus, Helsinki
Pe 11.11.2016 Helsinki, The Circus
Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä John Grant saapuu Helsinkiin The Circus -klubille perjantai-iltana 11. marraskuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Ticketmasterissa perjantaina 8. heinäkuuta klo 9.00.
Vuosina 1994-2004 kuusi studioalbumia julkaisseen vaihtoehtorockyhtye The Czarsin riveissä uransa aloittanut John Grant tunnetaan parhaiten 2010-luvulla julkaistuista soololevyistään. Artistin läpimurto toteutui Mojo-lehden vuoden parhaaksi albumiksi palkitseman "Queen of Denmark" (2010) -levyn jälkimainingeissa, ja menestystä ovat jatkaneet kaksi seuraavaa pitkäsoittoa ”Pale Green Ghost (2013) ja ”Grey Tickles, Black Pressure” (2015).
Midlake-yhtyeen avustuksella laajempaan maineeseen noussut John Grant käsittelee kappaleissaan riipaisevalla tavalla henkilökohtaiseen elämäänsä liittyviä tapahtumia, kuten masennusta, addiktioita, HIV-tartunnan aiheuttamaa ahdistusta, epäonnista rakkautta sekä homoseksuaalina kokemaansa syrjintää. Artistin edellinen klubikeikka toteutui Savoy-teatterissa syksyllä 2011 ja tulevana kesänä John Grant nähdään myös Pori Jazzeilla.
LIPUT:
Myyntiin 8.7.2016 klo 9.00
- ennakkoon Ticketmasterista alk. 30,50 EUR
- ovelta 32 EUR
http://johngrantmusic.com
http://www.facebook.com/johngrantmusic
http://www.thecircus.fi
http://www.fullsteam.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































