Pax-klubi
Perjantaina 29.7. nostetaan jalkaa Pax-festivaalin ennakkoklubin merkeissä Bar Loosessa. Kahdeksan vuoden ikään ehtinyt rauhanfestivaali startataan nyt jo kolmannen kerran ennakkoklubin merkeissä edeltävänä perjantaina.
21:00 Olimpia Splendid
22:00 Columbo (RUS)
23:00 Sangesuga
Liput 6€
SANGESUGA
Sangesuga on vuonna 2011 perustettu helsinkiläisbändi, jonka musiikissa kuuluu vaikutteet vanhasta hardcoresta melodisemman punkin kautta desert rockiin. Bändi tunnetaan energisistä live-esiintymisistään, jotka iskevät yleisöön kuin teslakäämi.
OLIMPIA SPLENDID
Olimpia Splendid on vuonna 2010 perustettu punk-trio, joka särisee, surisee ja pörisee, kiljahtelee, huutaa ja kirkuu. Voimakkaat ja monotoniset kappaleet hypnotisoivat kuulijansa ja vievät maisemiin, joissa ovat vierailleet niin Joy Division, PJ Harvey kuin Bikini Kill.
COLUMBO (RUS)
Viipurilainen Columbo yhtyeen slaavilainen punkrockhardcore ei jätä kylmäksi. Vienanmeren rannan pikkukylästä Viipuriin rantautunut yhtyeen keulahahmo ja laulujen sanoituksesta vastaava Nikolai Semtšenko herättää kunnioitusta ja antaa rankoille sanoituksille uskottavuutta pelkällä olemuksellaan. Lyyrisissä sanoituksissa kritisoidaan isänmaan nykytilaa ja vastustetaan sotaa ja väkivaltaa.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































