Grant-Lee Phillips (USA), Korjaamo
La 8.10.2016 Helsinki, Korjaamo
Grant Lee Buffalo -yhtyeestä soolouralle siirtynyt Grant-Lee Phillips konsertoi viimeinkin Suomessa. Americanaa ja vaihtoehtorockia yhdistelevä laulaja-lauluntekijä oli tulossa kauan odotetulle keikalle Helsinkiin jo vuonna 2010, mutta tuolloin konsertti peruuntui. ”An evening with Grant-Lee Phillips” -tapahtuma toteutuu Korjaamolla lauantai-iltana 8. lokakuuta.
Kaliforniassa syntynyt, mutta Nashvillessa vaikuttava Grant-Lee Phillips on yksi viimeisten vuosikymmenien keskeisistä americana-artisteista. Maaliskuussa kahdeksannen studioalbuminsa ”The Narrows” julkaissut muusikko nousi maineeseen 90-luvulla vaikuttaneen Grant Lee Buffalo -yhtyeensä avustuksella, ja vuonna 1995 hänet valittiin The Rolling Stone -lehden toimesta vuoden miesartistiksi.
Folk- ja country-vaikutteista vaihtoehtorockia soittava Grant-Lee Phillips on viimeiset vuodet keskittynyt soolouraansa, jonka aikana hänen kirjoittamia kappaleitaan on verrattu Bruce Springsteenin ja Neil Youngin kaltaisten esikuviensa ohella myös Wilcon ja The Jayhawksin kaltaisten nimiin.
LIPUT:
- ennakkoon alk. 25,50€ EUR (korjaamolaisille 23,50€)
- Ovelta 26€ (korjaamolaisille 24€)
www.tiketti.fi/An-Evening-With-Grant-Lee-Phillips-USA-Kulttuuritehdas-lippuja/40170
www.grantleephillips.com
www.korjaamo.fi
www.fullsteam.fi
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
FULLSTEAM
- Feniks Willamo (feniks@fullsteam.fi)
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































